Syksy tuli (ja meni?)

Heräilyä pienestä horroksesta taas. Saimme aikaisemmin haasteen, johon vastaaminen on toistaiseksi jäässä (puolessa välissä varmaankin tällä hetkellä kirjoittelussa), mutta päätinpä nyt välissä kirjoittaa hieman kuulumisia ja kertoilla, millaista vaihetta tällä hetkellä eletään. 

Kokemäen mätsärin jälkeen ollaan hiljennytty tauolle julkisista esiintymisistä ja harjoiteltu ahkerasti hampujen tarkistamista ym. Hampaiden kyylääminen ja suupielien nostaminen ei ehkä enää olekaan ihan hirveä juttu - valitettavasti vieraiden kanssa tätä ei olla päästy treenaamaan. Itselläni olisi myös kova hinku päästä osallistumaan jollekin arkitottelevaisuus- ja näyttelykurssille, mutta ilman autoa ja alaikäisenä on paha suunnata täältä kotikunnasta mihinkään, edes lähimpiin paikkoihin. Täytynee nyt kuitenkin yrittää kysellä kimppakyytien perään ja selata vaihtoehtoja - äiti tuskin innostuu meille kuskiksi, vaikka tällaistakin voisin hienovaraisesti kysyä. ;)

Heta aloitti myös juoksut näin reilun 7kk:n ikäisenä ja meillä on Kunkun leikkaamisesta huolimatta ollut melkoinen meno, kun herra on esittänyt olevansa varsin kiinnostunut. Heta itse on ottanut melko lunkisti ja ei suuremmin tunnu olevan esim. sekaisin, väsynyt ja ehkä hieman närrimpi vastaantulijoiden suhteen.

Yhdessä on nyt tehty mukavia lenkkejä myös n. 3km:n päässä olevaan metsään ja yhteismatkaa on tarpomalla tullut seitsemän kilsan tienoille. Täytyy sanoa, että omakin mieli lepää, kun huomaa, että enää ei tarvitse koko ajan olla huutelemassa lapsukaisia takaisin vaan voi luottaa siihen, etteivät ne nyt ihan heti katoa mihinkään. Kunkun kanssa saa melkein olla enemmän varuillaan kuin Hetan - mutta tästä voin syyttää itseäni, kun olin sen pentuaikoina kovin arka pitämään irti. Heta sen sijaan on alusta asti saanut olla todella paljon vapaana, vaikka parin karkaamisyrityksen jälkeen pysyikin kuukauden päivät kokonaan kiinni.

Metsässä tarpoessa on tullut taas huomattua, miten paljon paremmin nukkuu ja jaksaa, kun on kunnolla päässyt kauemmas autojen metelistä ja hälinästä. Saa rauhassa talsia useamman tunnin, hymyillä koirien nautinnollisille ilmeille ja antaumukselliselle kirmaamiselle pitkin metsäpolkuja, sille, miten ne toisinaan pysähtyvät tarkistamaan, olenko vielä tulossa. On mulla vaan kaksi ihanaa nappulaa! ♥

Torstaina meillä on edessä Hetan hampaidenpoisto, sillä tuplakulmurit eivät ole ottaneet lähteäkseen (kaikki neljä kulmahammasta tuplana!). Tästä tulossa varmasti myöhemmin lisää.

Mitä tapahtui Juhannuksena?

Nyt kun Kunkun syntymäpäiväpostaus on viimein saatu julkaistuksi, voin hyvillä mielin kirjoittaa yleisistä kuulumisistamme (olen lykännyt näiden kirjoittamista, koska Kunkun postaus olisi saattanut niiden takia jäädä kokonaan julkaisematta). Koska nyt on tapahtunut paljon kaikenlaista, taidan suosiolla jakaa asioita erillisiin postauksiin. Ensimmäisenä saanen esitellä meidän jussimme. :)

Juhannuksena suuntasin veljieni ja Hetan kanssa isälle, kun äiti lähti ajelemaan Kunkun kanssa Tampereelle mummun luokse ja seuraavana päivänä eteenpäin siskonsa/tätini mökille. Kunkun ollessa toisaalla en juhannuskuvia herrasta saanut, mutta äidin kertoman mukaan reissu sujui oikein hyvin. Kunkku sai osallistua kaikkeen ja oma rauha ja huomio varmasti kelpasi, kun pikkutirppana ei ollut koko ajan kimpussa. Myös automatkat menivät odotettua paremmin.

Heta oli ensimmäistä kertaa vierailemassa isäni luona, mutta pidennetty viikonloppu sujui oikein hyvin. Torstai kului lähinnä hihnassa, kun Helmi-nöffi vaati aikansa hyväksyä pikkulikka. Perjantaina mittelinalku saikin sitten jo kirmailla pitkin pihaa (jossa se pysyikin oikein hienosti!) ja nauttia harvinaisesta herkusta  - vapaudesta. Illalla tyttö oli ihan naatti, kun vielä myöhään pelailtiin korttia, grillattiin, saunottiin ja paljuiltiin.

Välillä kävin Hetan kanssa talsimassa läheiseen metikköön vievää peltotietä, mutta tien sijaan tyttösen mielestä oli paljon kivempaa hyppiä ja pomppia korkeassa ruohossa pellolla.  Oli jotenkin niin ihanaa nähdä toisen kirmailevan sydämensä kyllyydestä ja nauttivan vapaudesta täysin rinnoin, että välillä huomasin hymyileväni typerää hymyä ja naurahtelevani Hetan menemisille.

Aika kului kivasti Hetan touhuja seuraillessa ja kameran kanssa heiluessa. Hetasta sai niin kivoja kuvia toisen puuhaillessa omiaan, että oikein harmitti Kunkun puuttuminen - olisi ollut mahtavaa saada myös jätkänpätkästä keskikesän vehreydessä kylpeviä kuvia... Aina ei saa kaikkea haluamaansa.

Alla olevan kuvan otin isäni kameralla (omassani ei ole näin laajaa putkea, joten koin parhaaksi lainata mokomaa). Rakastuin taivaaseen niin syvästi, että halusin ehdottomasti ikuistaa itseni Hetan kanssa sitä vasten, koivun vielä täydentäessä kuvaa. Rakastan mussukkaa ja tätä kuvaa katsoessa tulee sellainen olo, että ehkei se kesäkään niin paha asia ole (nimimerkillä talvellakin kuuma, kesä on tuskaa).

Rokotukset ja kolmen kopla

Koska Kunkun 3v-postaukseen meneekin enemmän aikaa kuin ajattelin, tulee sitä ennen vielä ainakin nämä kuulumiset. Viime torstaina näin parasta ystävääni Paulaa ja hänen koiraana Kieloa (blogi). Ensitutustumiset tehtiin meillä (mikä ei ehkä ollut fiksua, parempi olisi ollut mennä suoraan pihalle) ja Heta pääsi oikein rooliinsa uhitellessaan isommalleen. Tyttö on osoittautunut melko epäluuloiseksi kaveriksi, joka vaatii aikaa, ennen kuin ryhtyy leikkimään vieraiden kanssa. Sen lämmettyä se sitten onkin iholla kiinni ja vaatii leikkimään, että...

Oma muistikorttini sanoi "heihei", joten pyysin Paulaa nappaamaan pokkarinsa mukaan. Sillä on tämän kerran kuvat siis napattu ja pienellä hienosäädöllä gimpin avulla näistä tuli mielestäni oikein kelpo kuvia. Siitäkin huolimatta, että pokkareita usein vähätellään. Viimeiseen kuvaan näin extrapaljon aikaa, mutta se onkin mielestäni onnistunut ja sen ajan/vaivan arvoinen.

Aivan ensimmäisenä suuntasimme kaukalolle, jonne tästä meiltä ei ole kuin ehkä 200-300 metriä. Siellä koirat saivat olla vapaana ja me istua auringon paahteessa viskomassa palloa. Tottakai auringon täytyy paahtaa kuumiten silloin, kun yritetään liikuttaa noita nappuloita ja kadota kun menään vilvoittelemaan rantaan.. No, saivatpa vähän juoksennella ennen uintituokiota, jonka jälkeen kiirehdittiinkin nopeasti meille siirtämään Paulalle muutamia aikaisempia kuvia (näillä main sadekin jo alkoi, mikä saattoi olla osasyy pikaiseen poistumiseen).

Yksi suosikkikuvistani on yllä oleva poseeraus, joka otettiin Kielosta ja Kunkusta rannan kivirykelmän päällä. Harmittavasti nuo isoimmat kivet ovat noin erillään, mutta kelpaahan se noinkin. 

Maanantaina kävimme Hetan kanssa eläinlääkärillä ottamassa ensimmäiset rokotukset. Tyttö oli toimenpiteen aikana varsin reipas, eikä vinkaissut kertaakaan. Ärsyttävintä taisi olla krovan juuressa piippaileva sirukone, joka ei sitten lopultakaan löytänyt neidin sirua mistään (koneen toiminta kyllä testattiin). Sovittiin siis eläinlääkärin kanssa, että katsotaan kuukauden päästä rokotukissa uudelleen ja jos ei löydy, laitetaan sitten uusi. Todennäköisesti se on poissa, koska esimerkiksi Kunkulta löydän vieläkin varsin hyvin sirun ja Hetan siru ei kyllä ole käteen tuntunut.

Tältä erää se on "heippahei"! :)

Hei nyt me juhlitaan!

Kunkku  täytti viime perjantaina 3 vuotta (Kunkku 3v-postaus tulossa vielä myöhemmin, se työstön alla) ja senkin kunniaksi käytiin juoksemassa kaukalossa ja myös kokeilemassa kahlaamista rannassa. Iloiseksi yllätyksesi Kunkku tuli jo varsin reippaasti veteen omasta tahdostaan, kun nameja vielä sai palkaksi. Mikään vesipeto tuo ei ole ollut koskaan, enkä sitä odotakaan, mutta tänä kesänä tuskin tarvitsee kauheasti tapella veteen menosta - se on kyllä mukava, sillä viilennyt on ollut toivottavaa edellisinäkin kesinä.

Myös Heta kävi kokeilemassa kahlaamista ja naksuttelusta toki seurasi aina palkkaa. Vatsakarvat saatiin kasteltua, mutta sen jälkeen Kunkun kahluuta oli mukava seurata turvassa rannalla omia jalkoja kuivatellen. Ahkeralla harjoittelulla kuitenkin uskoisin tytönkin tottuvan veteen, koska suuria pelkoja tuo ei osoitellut. Edetään rauhallisesti, kyllä se siitä sitten. Nyt vesi oli sen verran viileääkin, etten yhtään ihmettele, ettei pieni kauaa halunnut vedessä seisoskella.

Viime sunnuntaina kävin isän kanssa katselemassa näyttelymenoa Mynämäen kr:ssä ja siellä otettuja kuvia olen yrittänyt koota tänne. Kuvia on vielä muokkaamattakin ja niitä yritän lisäillä parhaani mukaan. Kyseisestä näyttelystä tuli myös hankittua oranssihtava nahkahihna ja näyttelyhihna Hetalle, muuten mitään järkevää ostettavaa ei oikein ollutkaan. Kivaa kuitenkin oli ja nyt on löydetty jonkinlainen kipinä myös siihen, että näyttelyjuttuja harjoitellaan lapsen kanssa.

Seisomista ollaan nyt alettu treenailla niin, että ensin tehtiin malttiharjoituksia: Nami nyrkissä ja kun jättää rauhaan ja ottaa kontaktia, käsi aukeaa. Lisäksi ollaan edetty siihen, että välillä tuo osaa olla jo niin, että käsi on auki ja namia ei edes yritetä - naksautuksesta namin saa sitten ottaa. Ihan mukavasti lähtenyt käyntiin ja ekoja hölmöjä yrityksiäni ennen malttiharjoituksia ei voi kuin katsoa nauraen, kun vertaa näihin neljä jalkaa lähes joka kuvassa maassa -kuviin. On se vaan jotenkin niin näppärän oloinen pakkaus.

Äidin kanssa oli puhetta, että voitaisiin ottaa tavoitteeksi päästä Sastamalan pentunäyttelyyn 17. elokuuta, kun tyttö on silloin 5kk 3vk ja pääsee näin osallistumaan pienempiin. Mitään suuria odotuksia ei vielä ole ja itse koitos tulee olemaan ensimmäinen myös itselleni, joten ihan kokeilumielessä lähdetään liikkeelle hakemaan kokemusta ja katsotaan sitten, mihin rahkeet riittää. Ei sitä niin  vakavasti kannata ottaa. ;)

Suunnilleen tältä seisonta näyttää siis tällä hetkellä. Ja koska itselläni ei ole kokemusta, neuvot ja muut ovat ehdottomasti tärkeitä. Niitä siis saa antaa, kunhan ei meitä ihan maahan lyttäisi. Aloittelijoita tässä kuitenkin ollaan. :)

Kamera ei ole nyt päässyt kauheasti laulamaan, koska koeviikko. Tässä siis syy siihen, miksi kuvina nyt vain nuo Hetan seisontakuvat. Tarkoitus on kuitenkin kaivaa esille taas inspiraatio kuvaamiseen. Viimeistään sitten kesäloman alkaessa, mutta toivottavasti jo huomenna.

Jahtausleikkejä ja tapaus punkki

Perjantaina tosiaankin suuntasimme jääkiekkokaukalolle, joka näin jäiden sulettua vapautuu yleisempään käyttöön ja soveltuu näin ollen myös meille turvalliseksi juoksupaikaksi. Aivan aluksi Kunkku odotteli pitkään, että etkös varmasti heitä palloa, mutta lopulta kaksikko innostui juoksemaan oikein kunnolla. Välillä pysähdyttiin hetkeksi huokaisemaan tai opettelemaan kaivuuhommia (Kunkku asiallisesti makasi vieressä seuraamassa pikkusiskon touhuja ja näytti välillä mallia) ja sitten oltiin taas valmiita pinkomaan peräkkäin pitkin kenttää.

Kirmauksen tuoksinassa onnistuin jopa saamaan muutaman kivan otoksen, joissa meno ja meininki välittyvät edes jollakin tasolla myös niille, jotka eivät paikalla olleet leikkiä seuraamassa. Mukava kyllä huomata, miten paljon Hetasta on jo nyt seuraa Kunkulle. Tänään aamullakin jouduin kantamaan herraa alkumatkan aamulenkillä, kun ei poika muuten uskonut, että nyt oikeasti mennään ilman pikkusiskoa..

Lauantaina suunasimme Pirkkalaan tutustumaan Tepa -labradorinnoutajaa, jonka Kunkku on jo aiemminkin nähnyt. Herra ei toiseen juuri huomiota kiinnittänyt vaan keskittyi pinkomaan ympäri pihaa ja merkkailemaan kaikki löytämänsä puut ja risut. Hetan mielestä iso koira oli pelottava jättiläinen, mutta siitä huolimatta sen verran kiinnostava, että lähelle oli salavihkaa ujuttauduttava silloin tällöin. Myös vesikupille juomaan uskaltautuminen vaati sisukkuutta.

Automatka sujui kuitenkin varsin hyvin ja melkein koko matkan Heta nukkui pehmoisessa kopassaan, jonka se on ottanut omaksi paikakseen oikein hyvin - yötkin kuluvat pääasiassa sinne käpertyneenä. Ongelmia ei siis matkustelussa ole toisin kuin Kunkun kanssa, joka vaatii pidemmän ajan ennen kuin kykenee rauhoittumaan aloilleen. Senkin matkustelu on jo edistynyt ja nyt yritetäänkin kovasti pyrkiä siihen, ettei poika enää matkaisi automatkoja sylissä vaan omalla penkillään tai tulevaisuudessa mahdollisesti jopa takana, mikäli Hetakin sinne siirretään.

Sunnuntain äitienpäivän aamuna löysin Hetaa silitellessäni ikävän löydön neidin toisesta kainalosta. Paniikki meinasi iskeä päälle kun itse olen sen verran fobinen erinäisiä eliöitä kohtaan, mutta pienen tutkiskelun jälkeen kyettiin kuitenkin toteamaan, että punkkihan se nyt on. Omin voimin ei vierailijaa saatu irrotettua, joten lähdettiin soittelemaan tutuille ja sen jälkeen vierailemaankin punkinpoistoreissulla kahdessakin eri paikassa. Ensimmäisessä ei saatu punkkia irti ja toisessa se oli ilmeisesti pujottautunut itsekseen pois. Nyt on sitten seurailtu tilannetta ja ihan hyvältä tuo jälkikin näyttää, vaikka ärtyikin aika pahasti.

Nyt on sitten ensimmäisen kerran koettu omakohtaisesti punkki omalla koiralla, aikaisemmin kun on tältä vältytty. Toivottavasti näitä ei enää kohdata. :)

Naskalihampaita ja rakkautta

Saksan matka sujui hyvin ja kamera oli sen aikana ahkerassa käytössä. Kuvia kertyi muistikortille n. 700 ja niiden muokkausta en ole vielä edes aloittanut. Ehkäpä jossain kohtaa herättelen inspiraatiota, että saan kuvat jakoonkin matkaseuralaisille. Tällä hetkellä ajatukset ovat kuitenkin jo tiukasti muualla, sillä maanantain kotiutumisen ja tiistain koulupäivän jälkeen suuntasin äidin kanssa Poriin hakemaan tänään 9 viikkoa täyttävää nappulaa kotiin. 

Matka sujui hyvin ja pysähdyksenkin aikana tyttö vain tassutteli reippaasti ympäriinsä ja katseli alempana ohi vilistävien rekkojen ja autojen menoa sen kummemmin reagoimatta. Kotona se oli iloisesti tutkimassa paikkoja, leikkimässä ja ensimmäinen yökin sujui vallan mainiosti. Heräsin puoli kahden maissa levottomuuteen ja käväisin pissattamassa pennun, minkä jälkeen heräsin seuraavan kerran viiden jäljestä. Muina öinä ei olekaan tarvinnut ennen kuutta herätä ja yön aikanakaan tyttö ei ole hätiään sisälle tehnyt. Koulupäiväni aikana on muutamat tarpeet tehty paperille, mutta muuten ne tehdään jo pihalle. 

Täytyy sanoa, että Heta on kyllä melkoinen tapaus. Tyttö on todella rohkea ja heti ensimmäisenä iltana se oli kovasti leikkimässä Kunkun kanssa, vaikka herra ei vielä näyttänyt kovinkaan suurta vihreää valoa rääpäleelle. Poika on kuitenkin ottanut Hetan oikein mainiosti vastaan ja tänään nähtiin jo ensimmäiset kunnon leikit, toivottavasti sama meininki jatkuu illemmalla, kun suunnataan aidatulle alueelle peuhaamaan. 

Alkuun varsin kiltti ja hiljainen tyttö on tänään jo ilmoitellut itsestään kimakalla äänellä ja epämääräisellä urinalla ja myös naskalihampaat ovat tulleet tutuiksi kaikille kaksijalkaisille. Kiltin ja hiljaisen tyttösen sisältä alkaa kuoriutua melkoinen riiviö ja energiaa riittää kyllä vaikka muille jakaa - siitäkin huolimatta, että tyttö nukkuu huomattavasti enemmän ja useammin kuin Kunkku pienenä.

Postaus on tällä kertaa varsin täynnä Hetaa, mutta ensi kerralla luvassa enemmän kuulumisia kumankin suunnalta. Yllä olevat kuvat ovat parhaan ystäväni kuvaamia, kun oma kyky ei riitä olemaan samaan aikaan kameran edessä ja takana. Loppuun vielä yksi kuva, jonka myötä tervehdys kaikille! Täällä jatketaan kasvua ja elämän koulua ja huomenna suunnataan Tampereen suuntaan. :)

Aurinkoisen päivän palloleikit

Ruudun takana näpyttelevän kaksijalkaisen Berliininmatka lähestyy hurjaa vauhtia ja jännitys alkaa jo kohota. Itselleni tällainen matkailu ei tosiaankaan ole tuttua tai rutiininomaista vaan itse asiassa hyvin kaukana siitä. Olen käynyt viimeksi Tallinnassa useampi vuosi sitten ja sitä ennen piipahtamassa Ruotsissa ja Tanskassa. Lentänyt olen n. vuoden ikäisenä. Kyseistä reissua on kuitenkin odotettu huimasti ja silmissä kiiluvat jo "spagettiaissit". Saa nähdä, uskaltaako sitä loppuen lopuksi käyttää tuota saksankieltä..

Mutta nyt takaisin tähän päivään. Ilma on ollut oikein keväinen ja auringoon paisteessa pelailimme Kunkun kanssa myös jalkapallolla. Pihalla vapaanaolo sujui mallikkaasti ja luoksetulokin toimi kiitettävästi. Risa, punainen jalkapallo oli ehdottomasti suosikki, vaikka tarjolla oli myös ehjempi vaihtoehto. Parempi ehkä näin kaikkien kannalta, eipähän tarvitse ehjää paloa piilottaa minnekään. :)

Kevät on tuonut mukanaan paitsi värit maailmaan myös uudenlaisen innon kuvailla enemmän. Ainaisten valkoisten kuvien jälkeen tuntuu ihmeelliseltä päästä näkemään värien loistetta otoksissa. Kesää ja kukkasia odotellessa... 

Ps. Viimeinen kuva toimi mielestäni ehdottomasti mustavakoisena ja sen kanssa tuli vähän leikittyäkin. On se vaan niin höppänä ilmeilijäpoika. ;)

Metsälenkki ystävän kanssa ja pikkuisia kääröjä

Seuraavan asiapitoiseman tekstin kirjoittaminen viivästyi, mutta meillä on nyt tapahtunut jonkinverran sellaista, mistä kirjoittaa ihan kuulumisiakin (hyvä jo senkin takia, että blogi ei täysin hiljene). Perjantaina suuntasimme pidemmälle lenkille Eenokin metsään. Kahdestaan emme olisi ehkä viettäneet yhtä pitkää aikaa sellaisella innolla samoilemassa ja paiskomassa palloa milloin mihinkin suuntaan, mutta hyvässä seurassa aika kuluu ja kaikilla on rutkasti hauskempaa. Näimme pitkästä aikaa parasta ystävääni ja Kielo -shelttiä ja kuulumisia vaihdellessa ja käppäillessä oli varsin mukava viettää useampi tunti.

Matkan varrelta löytyi myös silta. Ei erityisen suuri, vain matalan ojan ylittävä. Pallon perässä kaksikko syöksyi sillan yli vaivattomasti ja empimättä, mutta takaisin tullessa meinasi paniikki iskeä. Kaipa luulivat raukkaparat sillan ilmestyneen siihen ihan tyhjästä. Yhteistyöllä, kylki kylkeä vasten ja toiseen turvautuen kaksikon kuitenkin onnistui ylittää tuo niin kovin vaarallinen este. (Kuva alempana.)

Kunkku on tässä taas kevään myötä päässyt olemaan enemmän vapaana. Talvella se toki sai kirmata jokusen kerran järvenjäällä ja syöksyä ylös-alas suurta lumikasaa luistelukentän vieressä (tietenkin pallon houkuttamana..). Nyt meille ovat kuitenkin auenneet jälleen metsä- ja peltotiet, vapaanaoloa ollaankin päästy treenailemaan ihan mukavasti taas. Kivasti se onkin palautunut herran mieleen ja kehitystä aikaisempaan on jo huomattavavissa, kun luoksetulokin tehoaa ainakin suurimman osan ajasta. Välillä toki huomaa huutelevansa kuuroille korville, mutta silloin tuo yleensä koheltaa jotain omaansa innosta puhkuen ja säheltäen.

Kun perjantai-iltapäivä siunattiin Kunkun kanssa ulkoilulle, sai se lauantaina jäädä veljieni kanssa kotiin. Minä hankin fonectalta varmistusajo-ohjeet mukaan ja pakkasin myös kameran kera 50mm:n ja lisäsalaman matkaan. Sen jälkeen suuntasimme äidin kanssa kohti Poria. Samaisen matkan toteutimme kahdesti n. kolme vuotta sitten heinäkuussa, kun kävimme katsomassa Kunkkua. Tällä kertaa matka sujui suuremmitta ongelmitta ja olimme paikalla jo varttia ennen sovittua yhtätoista.

Sisällä meitä odotti kaksi suloistakin suloisempaa möyrijää, viisiviikkoiset mittelspitzin alut. Kirjava poika ja oranssi tyttönen, joista jälkimmäinen muuttaa tänne Säkylään Kunkun "pikkusiskoksi" toukokuun alkupuolella, Saksan matkani jälkeen. Helatorstaihin mennessä täällä elelläänkin sitten jo hieman erilaista elämää. 

Viralliselta nimeltään tyttö tulee olemaan Kastanjan Hermione ja kutsumanimeltään Heta. :)

Maaliskuun loppuja

Tällä kertaa postaus on varsin kuvapainoitteinen. Maaliskuu on vierähtänyt syntymäpäiviä vietellen ja koulujuttuja hoitaen ja myös taitoluistelun kevätnäytösharjoitukset kuluttavat aikaa normaalia enemmän. Mutta jotta meidän ei ajatella ihan kupsahtaneen, päätin laitella eilen napsimiani testikuvia näkyville. Kotiutin tosiaan koulukaveriltani hyvin vähän käytetyn canonin 70-200 mm f/4L:n ja on kyllä varsin kätevä kapine tätä meidän poikaa kuvaillessa.. Tuo huitelee sen verran kaukana aina välillä, että kunnon juoksukuvia ei ole aikaisemmin tullut juuri otettua. Harjoitusta vielä kaipaillaan, mutta kyllä se tästä lähtee.. Painoa löytyy kyllä selvästi kun vertaa tuohon mun muoviseen, mutta varsin rakkaaseen ja toimivaan 50 1.8 -linssiin.

Tältä erää meillä ei ole suurempia sanottavia. Tulossa on toivottavasti melko pian postaus rotuvalinnoista ja tulevaisuuden koirallisen/koirattoman elämän pohdintaa. ;)

Juokse juokse rakas lapsi

Maanantaina olin koulussa neljään asti, minkä jälkeen ajattelin olevani täysin puhki. Jotenkin sitä silti raahautui lenkille koiran kanssa mukavaan iltaan. Suunnitelmissa oli taas hiihtää läheiseen saareen, mutta suunnitelmat voivat muuttua - niin kävi tällä kertaa. Kunkku ei ollut kovinkaan innokas juoksemaan eteenpäin vaan tassutteli alun jälkeen takanani. Veljeni jätettyä omat sukseni ja sauvani kouluun, jouduin myös käyttämään niin pitkiä sauvoja, että olin niillä vähällä osua takana kulkevaan koiraan tämän tästä. 

Pysähdyimme Kunkun kanssa hetkeksi ottamaan kuvia, minkä jälkeen matkaa oli tarkoitus jatkaa. Kun kuvia oli jonkun aikaa räpsitty ja Kunkku oli katsellut ohitse kauempana kulkevia ihmisiä, huomasin melkoisen sumun nousevan. Siinä sumussa en kokenut järkeväksi lähteä kauemmas rannasta vaan suunta käännettiin kohti rantaa ja kotia. 

Loppumatka kiidettiin melkoisella vauhdilla ja huurteen peittämä koirakin taisi jo kaivata kotiin, minkä kiskomisesta ja hurjasta pinkomisesta saattoi päätellä. 

 Eilen kävimme pitkästä aikaa ihan tavallisella kävelylenkillä näiden uudempien kokeilujen sijaan. Kunkku tuntui nauttivan välillä hiljaisemmasta vauhdista, kun muutamana päivänä on tullut paineltua ihan kunnolla. Ja tänään lenkki oli huomattavasti pienempi, mikä korjaantuupi huomenna pidemmällä lenkillä - mikäli suinkin ehdin koulureissulta Tampereelta suht' hyvissä ajoissa takaisin (tai saan jonkun muun viemään Kunkun kävelylle).

Tuleva Saksan matkani lähestyy ja taas kuvailun lisääntyessä olen innostunut pohtimaan uudemman kerran laajemman putken hankkimista kameraani. Olen kovasti katsellut uudehkoa Sigman 35 mm:stä, mutta lähemmäs kesääkin on sen verran menoja, että täytyy nyt miettiä vielä. Ei tuokaan mikään halpa kapistus ole, mutta olisi kyllä varmasti hintansa väärtti..