Useammassa koirablogissa on nyt lähiaikoina käsitelty aihetta "mitä elämäsi olisi ilman koiraa". Idea aiheeseen on lähtöisin eräältä foorumilta, jota tutkaillessani innostuin itsekin pohtimaan asiaa. Ensinnäkin täytyy sanoa, että asian lähestyminen ei ole helpoin tehtävä, kun on tottunut koiralliseen arkeen sen tuomine rutiineineen. Yritän kuitenkin lähestyä asiaa monelta kantilta omien kykyjeni rajoissa. Koirattoman osuuden lomassa tarkoitus on käsitellä myös aihetta "koiran omistaminen käytännössä". Pahoittelen näin alkuvaiheessa kuvatonta viestiä.
Meille ensimmäinen koira, berninpaimenkoiranarttu Tessi, muutti kesällä 2007. Se on koira, jonka ottamista pohdittiin ja suunniteltiin kauan ja jonka ottamista edelsi usean vuoden maanittelu, yritys vaihtaa suosikkirotua pienempään ja lopulta sopivan pentueen etsiminen ja jännitys siitä, päätyisikö kasvattaja antamaan pennun meille. Voi sitä onnen määrää, kun tieto varmistui ja sai hihkuttaaan, että meille tulee koira!
Tessi on antanut mulle ihan hirveän paljon. Se on näyttänyt, millainen tosiystävän kuuluu olla ja opettanut ihan älyttömästi vastuuta. Tiedän, että jossain vaiheessa lenkille lähtö tuotti tuskaa sen alkuinnostuksen laannuttua, mutta nykyään kahden bernitytön kanssa kävely kamera kourassa peltoteillä ja metsissä on tapa rentoutua, antaa ajatusten järjestyä ja nauttia. Olisin vielä onnellisempi, jos näkisin Tessin joka päivä koulun jälkeen ja voisin illalla käpertyä sen viereen nukkumaan, kuten Kunkun nyt, mutta valitettavasti asiat muuttuvat, vanhemmat eroavat ja samalla sitä huomaa, että koira asuukin suurimman osan ajasta muualla.
Tavallaan täältä löytyy siis kokemusta myös siitä, mitä elämäni olisi ilman koiraa. Ennen Kunkun tuloa meille sain nimittäin itkeä monet katkerat kyyneleet ja maanitella jälleen, tällä kertaa vain äitiä. Koiran ottoa pohdittiin pitkään ja välissä "koiran korvaajaksi" yritettiin myös hamsteria. Tofu oli ihana pieni nappisilmä, mutta jyrsijä ei kuitenkaan paikannut tyhjiötä, joka huusi erilaista nelijalkaista täyttäjäkseen. Jo ennen Tofun poismenoa taloon asteli "kompromissikoira" Kunkku (kompromissi siksi, että jouduin siirtämään unelmat seuraavasta bernistä eteenpäin ja miettimään pienempiä rotuvaihtoehtoja).
Mutta jotta ajatukseni (ja tekstini) ei lähde aivan ulos raiteiltaan palataanpa suosiolla takaisin siihen, mitä tämän postauksen oli tarkoitus käsitellä. Eli eli. Tessi oli jo alkuun tuonut jonkinlaiset rutiinit elämään ja kun koiraa ei enää ollutkaan pakko lähteä viemään lenkille ja puuhata sen kanssa, huomasin istuvani yhä enemmän tietokoneella. Saatoin oikeasti istua huolestuttavan kauan ruudun ääressä näpyttelemässä ja pelaamassa. Uskonkin vahvasti, että mikäli Kunkkua ei olisi otettu, olisin jymähtänyt hartiat lysyssä lojuvaksi nörtiksi koneen ääreen.
En usko, että lähtisin vapaaehtoisesti kävelemään ilman koiraa - yksin se on tavattoman tylsääkin - enkä koskaan ole ollut mitään bilettäjä- tai kylilläroikkuja -tyyppiä. Lojuisin siis todennäköisesti neljän seinän sisällä, söisin jatkuvasti, leipoisin yhä enemmän herkkuja ja mässäisin jo pelkästään suruuni siitä, ettei sitä nelijalkaista kaveria olisi. Olen yksinkertaisesti sitä tyyppiä, joka tarvitsee koiran tueksi, turvaksi, ystäväksi, lohduttajaksi ja opettajaksi - ja ehdottomasti kannustajaksi mm. liikkumisen suhteen. Tämän vuoden hiihtämisetkin olisivat varmasti jääneet hiihtämättä ilman koiraa.
Olisihan sitä toki enemmän aikaa, jos koira ei sitä söisi - mutta mitä hyötyä siitä sitten olisi? Koira pakottaa luomaan rutiinit ja liikkumaan, haukkaamaan happea ulkona ja oikeasti pitämään sen kunnon jonkinlaisena. Silloin ei vain voi lysähtää paikalleen ja ajatella, että kyllä mä sitten huomenna.. Liikkuminen ja ulkoilu auttaa sitä paitsi myös opiskelussa, kun pää saa kunnolla tuulettua ja ajatukset siirtyä muualle. Ainakin tämä tyttö tarvitsee sitä.
Koiranpito vaatii ajan lisäksi rahaa, rahaa ja rahaa. Ei ole halpaa tarjota koiralle monipuolista ja hyvää ravintoa, vakuutuksia, rokotuksia ja eläinlääkärikäyntejä noin yleensä. Se kaikki maksaa kuitenkin itsensä takaisin, sillä koirasta saa mitä mahtavimman kumppanin. Mitä sitä ei ystävän eteen tekisi. Voin kuitenkin sanoa, että mikäli rahaa ei menisi niin paljon koiraan (tällä hetkellä äiti tosin maksaa suurimman osan) uskaltaisin varmasti käyttää huomattavasti enemmän valokuvausharrastukseeni.
Ilman koiraa matkustelu ja muu on myös yksinkertaisempaa, mutta pienillä järjestelyillä ja kompromisseilla elämästä selvitään. Enkä koe koiran takia menettäneeni kovinkaan paljon. Ostoksille ei aina voi lähteä noin vain jos ollaan reissussa koiran kanssa, mutta se on tiedetty jo ennen koiran ottoa ja huomioitu etukäteen.
Tällä hetkellä elämä koiran kanssa sujuu hyvin ja tilaa löytyy myös toiselle nelijalkaiselle, mikäli sellainen talouteen saadaan. ;)
Meillähän on nyt tosiaankin se tilanne, että sekaruokinta jatkuu ainoastaan tämän nuoremman tapauksen kohdalla, koska Kunkun vatsa ei yksinkertaisesti kestä. Sille on ollut todella vaikea löytää sopivaa ruokaa ja itse asiassa sattumankaupalla kokeiltiin Hetan Brit Caren pentusapuskaa ja se on tähän mennessä ainoa, joka ei ole saanut herran vatsaa sekaisin. Näin ollen pysytellään nyt suosilla siinä, lisäillään vähän öljyä ja kananmunaa (noita luita saa halutessaan rouskutella, mutta ei niistä suuremmin kyllä välitä), mutta myös alkuun hyvin sopineet broiskun kaulat jätetään suosilla pois.