Kunkku 3v

Nyt kun kaksi viikkoa kesätöitä on takana ja viimeinen vasta elokuun alussa, on aikaa istahtaa alas kirjoittamaan myös tätä lupailemaani Kunkun 3-vuotis-postausta. Ajattelin, että olisi mukava palailla ajassa hieman taaksepäin ja katsoa, mitä sitä on sitten matkan varrella ollutkaan ja mistä kaikki lähti liikkeelle. 

Ensinnäkin. Vanhempieni eron yhteydessä berninpaimenkoiramme Tessi jäi asumaan isän luokse, mikä oli kova pala koiraa jo kauan toivoneelle ja sen viimein saaneelle tytölle. Ikävä ei hellittänyt ja se, että koiraa näki aboutirallaa kerran kahdessa viikossa ei tuntunut siltä, että meillä/minulla olisi koira. Halusin koiran, jonka seurasta saisin nauttia joka päivä, joka ottaisi vastaan koulupäivän jälkeen ja pakottaisi pihalle. Sitkeän taivuttelun ja keskustelun jälkeen äiti myöntyi, mutta rodun täytyisi olla suhteellisen pienikokoinen.

Siitä alkoi uuden rodun miettiminen, koska berni ei taipunut pieniin rotuihin, vaikka kuinka tahdoin. Lopulta löysin saksanpystykorvat ja niiden joukosta kleinit ja mittelit. Äiti kallistui hyvin vahvasti pienemmän muunnokse puoleen ja sopivaa kasvattajaa ja pentuetta ryhdyttiin etsimään. Muistaakseni ennen koulun loppua Kastanjan kenneliin oli tarkoitus syntyä pentue, josta olimme varanneet nartun. Emä jäi kuitenkin tyhjäksi ja odotimme seuraavaa pentuetta, jälleen toiveissamme narttu. Vähän ennen pentueen syntymää rupesimme kuitenkin pohtimaan, olisiko sukupuolella tässä kohtaa niin kovin suurta merkitystä. Päädyimme siihen, että kumpikin sukupuoli kelpaisi. 

Erään koulupäivän aikana äiti sitten ilmoitti sähköpostista, jossa kerrottiin kahden reippaan pojan syntymisestä. Toisella oli värivirhe ja toinen oli koko musta. Me päädyimme tähän "sekundakappaleeseen", jonka ottoa ei ole tarvinnut katua, vaikka ongelmiakin on ollut ja tiettyjen asioiden kanssa on saatu taistella.

(c) Kastanjan kennel

Yllä oleva kuva on ensimmäinen yksityiskuva pojasta juuri silmien auettua. Joku päivä kaivelin tämän tiedostojen kätköistä ja voi että, kun poika on ollut pieni! 

Kunkku mutti meille yhdeksänvikkoisena naperona. Pitkältä tuntunut odotus palkittiin. Sen jälkeen kamera onkin saanut laulaa ja yhteisiä hetkiä on tullut talletettua melkoisen paljon. Harmittavasti kuitenkin huomaan, ettei pentuajoilta ihan mahdottoman suuria kuvamääriä ole - vaikka tuolloin tuntuikin, että niitä on hirveästi otettu.

Aluksi ajattelin, ettei kleinistä olisi rotuna voittamaa tai edes taistelemaan siitä todellisesta paikasta sydämestäni, vaikka yksilönä jokainen lemmikki on itselleni tärkeä. Kleinspitzissä on kuitenkin iso koira pienesä pakkauksessa ja sen myötä olinkin valmis muuttamaan päätöstäni seuraavan koirani rodusta - siitä tulisi joko kleini tai mitteli (ja mittelihän tänne tänä vuonna sitten muutti). Tietyllä tapaa voin olla kiitollinen siitä, että vanhempani erosivat, sillä muuten en olisi ehkä koskaan tutustunut tähän hienoon rotuun, joka kyllä varmistelee omaa paikkaansa sisimmässäni.

Kunkun ja Kielon ensikohtaaminen. En voi olla rakastamatta tätä kuvaa...

Kunkku painii veljeni pupupehmon Senior Lupan kanssa. Ja on myös varsin kiinnostunut muodista, kuten voi lehdestä huomata. ;)

Simmut! ♥

Iloinen oma itsensä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin onkin hyvä päättää tämä postaus. Kunkku makaa parhaillaan sylissäni (kuten usein koneella ollessani) ja nauttii neljännen vuotensa alkamisesta. 

17.5.2013 - 3V!

ONNEA VIELÄ RAKKAALLE RUPSU-POJALLE! ♥

Jahtausleikkejä ja tapaus punkki

Perjantaina tosiaankin suuntasimme jääkiekkokaukalolle, joka näin jäiden sulettua vapautuu yleisempään käyttöön ja soveltuu näin ollen myös meille turvalliseksi juoksupaikaksi. Aivan aluksi Kunkku odotteli pitkään, että etkös varmasti heitä palloa, mutta lopulta kaksikko innostui juoksemaan oikein kunnolla. Välillä pysähdyttiin hetkeksi huokaisemaan tai opettelemaan kaivuuhommia (Kunkku asiallisesti makasi vieressä seuraamassa pikkusiskon touhuja ja näytti välillä mallia) ja sitten oltiin taas valmiita pinkomaan peräkkäin pitkin kenttää.

Kirmauksen tuoksinassa onnistuin jopa saamaan muutaman kivan otoksen, joissa meno ja meininki välittyvät edes jollakin tasolla myös niille, jotka eivät paikalla olleet leikkiä seuraamassa. Mukava kyllä huomata, miten paljon Hetasta on jo nyt seuraa Kunkulle. Tänään aamullakin jouduin kantamaan herraa alkumatkan aamulenkillä, kun ei poika muuten uskonut, että nyt oikeasti mennään ilman pikkusiskoa..

Lauantaina suunasimme Pirkkalaan tutustumaan Tepa -labradorinnoutajaa, jonka Kunkku on jo aiemminkin nähnyt. Herra ei toiseen juuri huomiota kiinnittänyt vaan keskittyi pinkomaan ympäri pihaa ja merkkailemaan kaikki löytämänsä puut ja risut. Hetan mielestä iso koira oli pelottava jättiläinen, mutta siitä huolimatta sen verran kiinnostava, että lähelle oli salavihkaa ujuttauduttava silloin tällöin. Myös vesikupille juomaan uskaltautuminen vaati sisukkuutta.

Automatka sujui kuitenkin varsin hyvin ja melkein koko matkan Heta nukkui pehmoisessa kopassaan, jonka se on ottanut omaksi paikakseen oikein hyvin - yötkin kuluvat pääasiassa sinne käpertyneenä. Ongelmia ei siis matkustelussa ole toisin kuin Kunkun kanssa, joka vaatii pidemmän ajan ennen kuin kykenee rauhoittumaan aloilleen. Senkin matkustelu on jo edistynyt ja nyt yritetäänkin kovasti pyrkiä siihen, ettei poika enää matkaisi automatkoja sylissä vaan omalla penkillään tai tulevaisuudessa mahdollisesti jopa takana, mikäli Hetakin sinne siirretään.

Sunnuntain äitienpäivän aamuna löysin Hetaa silitellessäni ikävän löydön neidin toisesta kainalosta. Paniikki meinasi iskeä päälle kun itse olen sen verran fobinen erinäisiä eliöitä kohtaan, mutta pienen tutkiskelun jälkeen kyettiin kuitenkin toteamaan, että punkkihan se nyt on. Omin voimin ei vierailijaa saatu irrotettua, joten lähdettiin soittelemaan tutuille ja sen jälkeen vierailemaankin punkinpoistoreissulla kahdessakin eri paikassa. Ensimmäisessä ei saatu punkkia irti ja toisessa se oli ilmeisesti pujottautunut itsekseen pois. Nyt on sitten seurailtu tilannetta ja ihan hyvältä tuo jälkikin näyttää, vaikka ärtyikin aika pahasti.

Nyt on sitten ensimmäisen kerran koettu omakohtaisesti punkki omalla koiralla, aikaisemmin kun on tältä vältytty. Toivottavasti näitä ei enää kohdata. :)

Naskalihampaita ja rakkautta

Saksan matka sujui hyvin ja kamera oli sen aikana ahkerassa käytössä. Kuvia kertyi muistikortille n. 700 ja niiden muokkausta en ole vielä edes aloittanut. Ehkäpä jossain kohtaa herättelen inspiraatiota, että saan kuvat jakoonkin matkaseuralaisille. Tällä hetkellä ajatukset ovat kuitenkin jo tiukasti muualla, sillä maanantain kotiutumisen ja tiistain koulupäivän jälkeen suuntasin äidin kanssa Poriin hakemaan tänään 9 viikkoa täyttävää nappulaa kotiin. 

Matka sujui hyvin ja pysähdyksenkin aikana tyttö vain tassutteli reippaasti ympäriinsä ja katseli alempana ohi vilistävien rekkojen ja autojen menoa sen kummemmin reagoimatta. Kotona se oli iloisesti tutkimassa paikkoja, leikkimässä ja ensimmäinen yökin sujui vallan mainiosti. Heräsin puoli kahden maissa levottomuuteen ja käväisin pissattamassa pennun, minkä jälkeen heräsin seuraavan kerran viiden jäljestä. Muina öinä ei olekaan tarvinnut ennen kuutta herätä ja yön aikanakaan tyttö ei ole hätiään sisälle tehnyt. Koulupäiväni aikana on muutamat tarpeet tehty paperille, mutta muuten ne tehdään jo pihalle. 

Täytyy sanoa, että Heta on kyllä melkoinen tapaus. Tyttö on todella rohkea ja heti ensimmäisenä iltana se oli kovasti leikkimässä Kunkun kanssa, vaikka herra ei vielä näyttänyt kovinkaan suurta vihreää valoa rääpäleelle. Poika on kuitenkin ottanut Hetan oikein mainiosti vastaan ja tänään nähtiin jo ensimmäiset kunnon leikit, toivottavasti sama meininki jatkuu illemmalla, kun suunnataan aidatulle alueelle peuhaamaan. 

Alkuun varsin kiltti ja hiljainen tyttö on tänään jo ilmoitellut itsestään kimakalla äänellä ja epämääräisellä urinalla ja myös naskalihampaat ovat tulleet tutuiksi kaikille kaksijalkaisille. Kiltin ja hiljaisen tyttösen sisältä alkaa kuoriutua melkoinen riiviö ja energiaa riittää kyllä vaikka muille jakaa - siitäkin huolimatta, että tyttö nukkuu huomattavasti enemmän ja useammin kuin Kunkku pienenä.

Postaus on tällä kertaa varsin täynnä Hetaa, mutta ensi kerralla luvassa enemmän kuulumisia kumankin suunnalta. Yllä olevat kuvat ovat parhaan ystäväni kuvaamia, kun oma kyky ei riitä olemaan samaan aikaan kameran edessä ja takana. Loppuun vielä yksi kuva, jonka myötä tervehdys kaikille! Täällä jatketaan kasvua ja elämän koulua ja huomenna suunnataan Tampereen suuntaan. :)

Aurinkoisen päivän palloleikit

Ruudun takana näpyttelevän kaksijalkaisen Berliininmatka lähestyy hurjaa vauhtia ja jännitys alkaa jo kohota. Itselleni tällainen matkailu ei tosiaankaan ole tuttua tai rutiininomaista vaan itse asiassa hyvin kaukana siitä. Olen käynyt viimeksi Tallinnassa useampi vuosi sitten ja sitä ennen piipahtamassa Ruotsissa ja Tanskassa. Lentänyt olen n. vuoden ikäisenä. Kyseistä reissua on kuitenkin odotettu huimasti ja silmissä kiiluvat jo "spagettiaissit". Saa nähdä, uskaltaako sitä loppuen lopuksi käyttää tuota saksankieltä..

Mutta nyt takaisin tähän päivään. Ilma on ollut oikein keväinen ja auringoon paisteessa pelailimme Kunkun kanssa myös jalkapallolla. Pihalla vapaanaolo sujui mallikkaasti ja luoksetulokin toimi kiitettävästi. Risa, punainen jalkapallo oli ehdottomasti suosikki, vaikka tarjolla oli myös ehjempi vaihtoehto. Parempi ehkä näin kaikkien kannalta, eipähän tarvitse ehjää paloa piilottaa minnekään. :)

Kevät on tuonut mukanaan paitsi värit maailmaan myös uudenlaisen innon kuvailla enemmän. Ainaisten valkoisten kuvien jälkeen tuntuu ihmeelliseltä päästä näkemään värien loistetta otoksissa. Kesää ja kukkasia odotellessa... 

Ps. Viimeinen kuva toimi mielestäni ehdottomasti mustavakoisena ja sen kanssa tuli vähän leikittyäkin. On se vaan niin höppänä ilmeilijäpoika. ;)

Metsälenkki ystävän kanssa ja pikkuisia kääröjä

Seuraavan asiapitoiseman tekstin kirjoittaminen viivästyi, mutta meillä on nyt tapahtunut jonkinverran sellaista, mistä kirjoittaa ihan kuulumisiakin (hyvä jo senkin takia, että blogi ei täysin hiljene). Perjantaina suuntasimme pidemmälle lenkille Eenokin metsään. Kahdestaan emme olisi ehkä viettäneet yhtä pitkää aikaa sellaisella innolla samoilemassa ja paiskomassa palloa milloin mihinkin suuntaan, mutta hyvässä seurassa aika kuluu ja kaikilla on rutkasti hauskempaa. Näimme pitkästä aikaa parasta ystävääni ja Kielo -shelttiä ja kuulumisia vaihdellessa ja käppäillessä oli varsin mukava viettää useampi tunti.

Matkan varrelta löytyi myös silta. Ei erityisen suuri, vain matalan ojan ylittävä. Pallon perässä kaksikko syöksyi sillan yli vaivattomasti ja empimättä, mutta takaisin tullessa meinasi paniikki iskeä. Kaipa luulivat raukkaparat sillan ilmestyneen siihen ihan tyhjästä. Yhteistyöllä, kylki kylkeä vasten ja toiseen turvautuen kaksikon kuitenkin onnistui ylittää tuo niin kovin vaarallinen este. (Kuva alempana.)

Kunkku on tässä taas kevään myötä päässyt olemaan enemmän vapaana. Talvella se toki sai kirmata jokusen kerran järvenjäällä ja syöksyä ylös-alas suurta lumikasaa luistelukentän vieressä (tietenkin pallon houkuttamana..). Nyt meille ovat kuitenkin auenneet jälleen metsä- ja peltotiet, vapaanaoloa ollaankin päästy treenailemaan ihan mukavasti taas. Kivasti se onkin palautunut herran mieleen ja kehitystä aikaisempaan on jo huomattavavissa, kun luoksetulokin tehoaa ainakin suurimman osan ajasta. Välillä toki huomaa huutelevansa kuuroille korville, mutta silloin tuo yleensä koheltaa jotain omaansa innosta puhkuen ja säheltäen.

Kun perjantai-iltapäivä siunattiin Kunkun kanssa ulkoilulle, sai se lauantaina jäädä veljieni kanssa kotiin. Minä hankin fonectalta varmistusajo-ohjeet mukaan ja pakkasin myös kameran kera 50mm:n ja lisäsalaman matkaan. Sen jälkeen suuntasimme äidin kanssa kohti Poria. Samaisen matkan toteutimme kahdesti n. kolme vuotta sitten heinäkuussa, kun kävimme katsomassa Kunkkua. Tällä kertaa matka sujui suuremmitta ongelmitta ja olimme paikalla jo varttia ennen sovittua yhtätoista.

Sisällä meitä odotti kaksi suloistakin suloisempaa möyrijää, viisiviikkoiset mittelspitzin alut. Kirjava poika ja oranssi tyttönen, joista jälkimmäinen muuttaa tänne Säkylään Kunkun "pikkusiskoksi" toukokuun alkupuolella, Saksan matkani jälkeen. Helatorstaihin mennessä täällä elelläänkin sitten jo hieman erilaista elämää. 

Viralliselta nimeltään tyttö tulee olemaan Kastanjan Hermione ja kutsumanimeltään Heta. :)