Kunkku 3v

Nyt kun kaksi viikkoa kesätöitä on takana ja viimeinen vasta elokuun alussa, on aikaa istahtaa alas kirjoittamaan myös tätä lupailemaani Kunkun 3-vuotis-postausta. Ajattelin, että olisi mukava palailla ajassa hieman taaksepäin ja katsoa, mitä sitä on sitten matkan varrella ollutkaan ja mistä kaikki lähti liikkeelle. 

Ensinnäkin. Vanhempieni eron yhteydessä berninpaimenkoiramme Tessi jäi asumaan isän luokse, mikä oli kova pala koiraa jo kauan toivoneelle ja sen viimein saaneelle tytölle. Ikävä ei hellittänyt ja se, että koiraa näki aboutirallaa kerran kahdessa viikossa ei tuntunut siltä, että meillä/minulla olisi koira. Halusin koiran, jonka seurasta saisin nauttia joka päivä, joka ottaisi vastaan koulupäivän jälkeen ja pakottaisi pihalle. Sitkeän taivuttelun ja keskustelun jälkeen äiti myöntyi, mutta rodun täytyisi olla suhteellisen pienikokoinen.

Siitä alkoi uuden rodun miettiminen, koska berni ei taipunut pieniin rotuihin, vaikka kuinka tahdoin. Lopulta löysin saksanpystykorvat ja niiden joukosta kleinit ja mittelit. Äiti kallistui hyvin vahvasti pienemmän muunnokse puoleen ja sopivaa kasvattajaa ja pentuetta ryhdyttiin etsimään. Muistaakseni ennen koulun loppua Kastanjan kenneliin oli tarkoitus syntyä pentue, josta olimme varanneet nartun. Emä jäi kuitenkin tyhjäksi ja odotimme seuraavaa pentuetta, jälleen toiveissamme narttu. Vähän ennen pentueen syntymää rupesimme kuitenkin pohtimaan, olisiko sukupuolella tässä kohtaa niin kovin suurta merkitystä. Päädyimme siihen, että kumpikin sukupuoli kelpaisi. 

Erään koulupäivän aikana äiti sitten ilmoitti sähköpostista, jossa kerrottiin kahden reippaan pojan syntymisestä. Toisella oli värivirhe ja toinen oli koko musta. Me päädyimme tähän "sekundakappaleeseen", jonka ottoa ei ole tarvinnut katua, vaikka ongelmiakin on ollut ja tiettyjen asioiden kanssa on saatu taistella.

(c) Kastanjan kennel

Yllä oleva kuva on ensimmäinen yksityiskuva pojasta juuri silmien auettua. Joku päivä kaivelin tämän tiedostojen kätköistä ja voi että, kun poika on ollut pieni! 

Kunkku mutti meille yhdeksänvikkoisena naperona. Pitkältä tuntunut odotus palkittiin. Sen jälkeen kamera onkin saanut laulaa ja yhteisiä hetkiä on tullut talletettua melkoisen paljon. Harmittavasti kuitenkin huomaan, ettei pentuajoilta ihan mahdottoman suuria kuvamääriä ole - vaikka tuolloin tuntuikin, että niitä on hirveästi otettu.

Aluksi ajattelin, ettei kleinistä olisi rotuna voittamaa tai edes taistelemaan siitä todellisesta paikasta sydämestäni, vaikka yksilönä jokainen lemmikki on itselleni tärkeä. Kleinspitzissä on kuitenkin iso koira pienesä pakkauksessa ja sen myötä olinkin valmis muuttamaan päätöstäni seuraavan koirani rodusta - siitä tulisi joko kleini tai mitteli (ja mittelihän tänne tänä vuonna sitten muutti). Tietyllä tapaa voin olla kiitollinen siitä, että vanhempani erosivat, sillä muuten en olisi ehkä koskaan tutustunut tähän hienoon rotuun, joka kyllä varmistelee omaa paikkaansa sisimmässäni.

Kunkun ja Kielon ensikohtaaminen. En voi olla rakastamatta tätä kuvaa...

Kunkku painii veljeni pupupehmon Senior Lupan kanssa. Ja on myös varsin kiinnostunut muodista, kuten voi lehdestä huomata. ;)

Simmut! ♥

Iloinen oma itsensä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin onkin hyvä päättää tämä postaus. Kunkku makaa parhaillaan sylissäni (kuten usein koneella ollessani) ja nauttii neljännen vuotensa alkamisesta. 

17.5.2013 - 3V!

ONNEA VIELÄ RAKKAALLE RUPSU-POJALLE! ♥