Sekarokinta, barf, nappula?

Koko alkukesä on ollut sellaista häslinkä, että edelliset Vauhti-Raksun tilaukset menivät ihan ohi suun. Nyt olen kuitenkin viimein hereillä ja valmis todellakin pistämään sen tilauksen eteenpäin, kun nyt vain tietäisi, mitä ja minkä verran mitäkin tilaisi..

Meillä mennään luultavasti ainakin aluksi sekaruokinnalla, mutta barfiin siirtyminen on houkuttanut jo pidempään - kenties tämä tilaus on askel kohti sitä, kun äitikin pääsee näkemään, miten hyvin ruoka maistuu.

Olen useaan otteeseen käynyt Vauhti-Raksun sivuja läpi ja miettinyt, mitä sitä nyt sitten tilaisi. Tällä hetkellä suunnitelmissa on tilata jauhettua lohta, broitskun siipiä, kauloja ja selkärankoja, liha/sisäelinseoksia, naudan palalihaa sekä possun rintarustoja. Hinta tuntuu kertana melko suolaiselta kun pyörii n. 60 eurossa, mutta kun katsoo ja miettii, niin kyllähän tuo kestää lähemmäs puoli vuotta näillä meidän koirilla, joten aika edullistahan se on.

Toistaiseksi meillä on koirille syötetty luina vain noita kaupan rustoluita, mutta nyt tulee sitten vähän vaihtelua. Apua, miten voi olla näin innoissaan tällaisesta asiasta?

Eläinlääkärireissu

Maanantaina 1.7. suuntasin äidin ja koirien kanssa uudelleen eläinlääkärille. Hetalle oli varattu kyseiselle päivälle rokotukset ja samalla oli tarkoitus vielä etsiä sirua. Kunkku lähti mukaan, koska eläinlääkäri halusi vielä tarkistaa pojankin sirun toiminnan kaiken varalta.

Heta oli koko tuokion oikein kiltisti ja rokotukset sujuivat näppärästi suukku kiinni tiukassa halauksessa. Sirua ei etsinnästä huolimatta löytynyt. Tarvitsemme sen elokuun pentunäyttelyyn, joten laitettiin sitten heti uutta. Kyseinen toiminto sai jo aikaiseksi vinkumista, mutta suuremmalta rimpuililta vältyttiin. Nyt pitäisi kaiken olla kunnossa ja seuraava rokotus onkin sitten vuoden päästä.

Uuden sirun mukana tuli paperisähläystä, mutta yllättävän vähällä päästiin. Kennelliittoon otin yhteyttä sähköpostitse selvittääkseni asiaa ja ohjeiden jälkeen kävin pyytämässä vielä eläinlääkäriltä tämän täyttämää tunnistusmerkintäkorttia. Se lähti postiin yhdessä omistajailmoituksen kanssa (vihdoin sain senkin täytettyä).

Eläinlääkäri reissulla punnittiin myös kumpikin koiruus. Kunkulla painoa 5,2 kg ja Hetalla 2,4 kg (kuukausi sitten 2 kg). Huomenna ikää tuleekin sitten huimat 4 kk!

Mitä tapahtui Juhannuksena?

Nyt kun Kunkun syntymäpäiväpostaus on viimein saatu julkaistuksi, voin hyvillä mielin kirjoittaa yleisistä kuulumisistamme (olen lykännyt näiden kirjoittamista, koska Kunkun postaus olisi saattanut niiden takia jäädä kokonaan julkaisematta). Koska nyt on tapahtunut paljon kaikenlaista, taidan suosiolla jakaa asioita erillisiin postauksiin. Ensimmäisenä saanen esitellä meidän jussimme. :)

Juhannuksena suuntasin veljieni ja Hetan kanssa isälle, kun äiti lähti ajelemaan Kunkun kanssa Tampereelle mummun luokse ja seuraavana päivänä eteenpäin siskonsa/tätini mökille. Kunkun ollessa toisaalla en juhannuskuvia herrasta saanut, mutta äidin kertoman mukaan reissu sujui oikein hyvin. Kunkku sai osallistua kaikkeen ja oma rauha ja huomio varmasti kelpasi, kun pikkutirppana ei ollut koko ajan kimpussa. Myös automatkat menivät odotettua paremmin.

Heta oli ensimmäistä kertaa vierailemassa isäni luona, mutta pidennetty viikonloppu sujui oikein hyvin. Torstai kului lähinnä hihnassa, kun Helmi-nöffi vaati aikansa hyväksyä pikkulikka. Perjantaina mittelinalku saikin sitten jo kirmailla pitkin pihaa (jossa se pysyikin oikein hienosti!) ja nauttia harvinaisesta herkusta  - vapaudesta. Illalla tyttö oli ihan naatti, kun vielä myöhään pelailtiin korttia, grillattiin, saunottiin ja paljuiltiin.

Välillä kävin Hetan kanssa talsimassa läheiseen metikköön vievää peltotietä, mutta tien sijaan tyttösen mielestä oli paljon kivempaa hyppiä ja pomppia korkeassa ruohossa pellolla.  Oli jotenkin niin ihanaa nähdä toisen kirmailevan sydämensä kyllyydestä ja nauttivan vapaudesta täysin rinnoin, että välillä huomasin hymyileväni typerää hymyä ja naurahtelevani Hetan menemisille.

Aika kului kivasti Hetan touhuja seuraillessa ja kameran kanssa heiluessa. Hetasta sai niin kivoja kuvia toisen puuhaillessa omiaan, että oikein harmitti Kunkun puuttuminen - olisi ollut mahtavaa saada myös jätkänpätkästä keskikesän vehreydessä kylpeviä kuvia... Aina ei saa kaikkea haluamaansa.

Alla olevan kuvan otin isäni kameralla (omassani ei ole näin laajaa putkea, joten koin parhaaksi lainata mokomaa). Rakastuin taivaaseen niin syvästi, että halusin ehdottomasti ikuistaa itseni Hetan kanssa sitä vasten, koivun vielä täydentäessä kuvaa. Rakastan mussukkaa ja tätä kuvaa katsoessa tulee sellainen olo, että ehkei se kesäkään niin paha asia ole (nimimerkillä talvellakin kuuma, kesä on tuskaa).

Muutoksia!

Viimein sain aikaiseksi tehdä meille uuden bannerin (joku on saattanut huomata, miten olen vekslannut tässä lähiaikoina ulkoasua oikein kunnolla) ja tämä nyt toivottavasti miellyttää silmää jonkin aikaa. Myös aikaisemman pelkän valkoisen pohjan tilalle tuli vähän väriä ja ainakin itse olen tyytyväinen - jos sitä jaksaisi taas aktivoitua kirjoittelun suhteen. 

Uuden ulkoasun lisäksi koirille ja itselleni on tulossa myös esittelyt, joihin pääsee sivupalkin kuvia napsauttamalla. Näistä esittelyistä kaksi ensimmäistä on jo valmistunut ja julkaistu, mutta sivujen ulkoasu ja tekstit tulevat mitä luultavimmin hioutumaan matkan varrella sopivammiksi, kunhan saan itse päätettyä, mitä niihin oikeasti haluan. 

Tällainen info tähän väliin, seuraava kunnon postaus onkin sitten jo työn alla! :)

Kunkku 3v

Nyt kun kaksi viikkoa kesätöitä on takana ja viimeinen vasta elokuun alussa, on aikaa istahtaa alas kirjoittamaan myös tätä lupailemaani Kunkun 3-vuotis-postausta. Ajattelin, että olisi mukava palailla ajassa hieman taaksepäin ja katsoa, mitä sitä on sitten matkan varrella ollutkaan ja mistä kaikki lähti liikkeelle. 

Ensinnäkin. Vanhempieni eron yhteydessä berninpaimenkoiramme Tessi jäi asumaan isän luokse, mikä oli kova pala koiraa jo kauan toivoneelle ja sen viimein saaneelle tytölle. Ikävä ei hellittänyt ja se, että koiraa näki aboutirallaa kerran kahdessa viikossa ei tuntunut siltä, että meillä/minulla olisi koira. Halusin koiran, jonka seurasta saisin nauttia joka päivä, joka ottaisi vastaan koulupäivän jälkeen ja pakottaisi pihalle. Sitkeän taivuttelun ja keskustelun jälkeen äiti myöntyi, mutta rodun täytyisi olla suhteellisen pienikokoinen.

Siitä alkoi uuden rodun miettiminen, koska berni ei taipunut pieniin rotuihin, vaikka kuinka tahdoin. Lopulta löysin saksanpystykorvat ja niiden joukosta kleinit ja mittelit. Äiti kallistui hyvin vahvasti pienemmän muunnokse puoleen ja sopivaa kasvattajaa ja pentuetta ryhdyttiin etsimään. Muistaakseni ennen koulun loppua Kastanjan kenneliin oli tarkoitus syntyä pentue, josta olimme varanneet nartun. Emä jäi kuitenkin tyhjäksi ja odotimme seuraavaa pentuetta, jälleen toiveissamme narttu. Vähän ennen pentueen syntymää rupesimme kuitenkin pohtimaan, olisiko sukupuolella tässä kohtaa niin kovin suurta merkitystä. Päädyimme siihen, että kumpikin sukupuoli kelpaisi. 

Erään koulupäivän aikana äiti sitten ilmoitti sähköpostista, jossa kerrottiin kahden reippaan pojan syntymisestä. Toisella oli värivirhe ja toinen oli koko musta. Me päädyimme tähän "sekundakappaleeseen", jonka ottoa ei ole tarvinnut katua, vaikka ongelmiakin on ollut ja tiettyjen asioiden kanssa on saatu taistella.

(c) Kastanjan kennel

Yllä oleva kuva on ensimmäinen yksityiskuva pojasta juuri silmien auettua. Joku päivä kaivelin tämän tiedostojen kätköistä ja voi että, kun poika on ollut pieni! 

Kunkku mutti meille yhdeksänvikkoisena naperona. Pitkältä tuntunut odotus palkittiin. Sen jälkeen kamera onkin saanut laulaa ja yhteisiä hetkiä on tullut talletettua melkoisen paljon. Harmittavasti kuitenkin huomaan, ettei pentuajoilta ihan mahdottoman suuria kuvamääriä ole - vaikka tuolloin tuntuikin, että niitä on hirveästi otettu.

Aluksi ajattelin, ettei kleinistä olisi rotuna voittamaa tai edes taistelemaan siitä todellisesta paikasta sydämestäni, vaikka yksilönä jokainen lemmikki on itselleni tärkeä. Kleinspitzissä on kuitenkin iso koira pienesä pakkauksessa ja sen myötä olinkin valmis muuttamaan päätöstäni seuraavan koirani rodusta - siitä tulisi joko kleini tai mitteli (ja mittelihän tänne tänä vuonna sitten muutti). Tietyllä tapaa voin olla kiitollinen siitä, että vanhempani erosivat, sillä muuten en olisi ehkä koskaan tutustunut tähän hienoon rotuun, joka kyllä varmistelee omaa paikkaansa sisimmässäni.

Kunkun ja Kielon ensikohtaaminen. En voi olla rakastamatta tätä kuvaa...

Kunkku painii veljeni pupupehmon Senior Lupan kanssa. Ja on myös varsin kiinnostunut muodista, kuten voi lehdestä huomata. ;)

Simmut! ♥

Iloinen oma itsensä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin onkin hyvä päättää tämä postaus. Kunkku makaa parhaillaan sylissäni (kuten usein koneella ollessani) ja nauttii neljännen vuotensa alkamisesta. 

17.5.2013 - 3V!

ONNEA VIELÄ RAKKAALLE RUPSU-POJALLE! ♥