Jahtausleikkejä ja tapaus punkki

Perjantaina tosiaankin suuntasimme jääkiekkokaukalolle, joka näin jäiden sulettua vapautuu yleisempään käyttöön ja soveltuu näin ollen myös meille turvalliseksi juoksupaikaksi. Aivan aluksi Kunkku odotteli pitkään, että etkös varmasti heitä palloa, mutta lopulta kaksikko innostui juoksemaan oikein kunnolla. Välillä pysähdyttiin hetkeksi huokaisemaan tai opettelemaan kaivuuhommia (Kunkku asiallisesti makasi vieressä seuraamassa pikkusiskon touhuja ja näytti välillä mallia) ja sitten oltiin taas valmiita pinkomaan peräkkäin pitkin kenttää.

Kirmauksen tuoksinassa onnistuin jopa saamaan muutaman kivan otoksen, joissa meno ja meininki välittyvät edes jollakin tasolla myös niille, jotka eivät paikalla olleet leikkiä seuraamassa. Mukava kyllä huomata, miten paljon Hetasta on jo nyt seuraa Kunkulle. Tänään aamullakin jouduin kantamaan herraa alkumatkan aamulenkillä, kun ei poika muuten uskonut, että nyt oikeasti mennään ilman pikkusiskoa..

Lauantaina suunasimme Pirkkalaan tutustumaan Tepa -labradorinnoutajaa, jonka Kunkku on jo aiemminkin nähnyt. Herra ei toiseen juuri huomiota kiinnittänyt vaan keskittyi pinkomaan ympäri pihaa ja merkkailemaan kaikki löytämänsä puut ja risut. Hetan mielestä iso koira oli pelottava jättiläinen, mutta siitä huolimatta sen verran kiinnostava, että lähelle oli salavihkaa ujuttauduttava silloin tällöin. Myös vesikupille juomaan uskaltautuminen vaati sisukkuutta.

Automatka sujui kuitenkin varsin hyvin ja melkein koko matkan Heta nukkui pehmoisessa kopassaan, jonka se on ottanut omaksi paikakseen oikein hyvin - yötkin kuluvat pääasiassa sinne käpertyneenä. Ongelmia ei siis matkustelussa ole toisin kuin Kunkun kanssa, joka vaatii pidemmän ajan ennen kuin kykenee rauhoittumaan aloilleen. Senkin matkustelu on jo edistynyt ja nyt yritetäänkin kovasti pyrkiä siihen, ettei poika enää matkaisi automatkoja sylissä vaan omalla penkillään tai tulevaisuudessa mahdollisesti jopa takana, mikäli Hetakin sinne siirretään.

Sunnuntain äitienpäivän aamuna löysin Hetaa silitellessäni ikävän löydön neidin toisesta kainalosta. Paniikki meinasi iskeä päälle kun itse olen sen verran fobinen erinäisiä eliöitä kohtaan, mutta pienen tutkiskelun jälkeen kyettiin kuitenkin toteamaan, että punkkihan se nyt on. Omin voimin ei vierailijaa saatu irrotettua, joten lähdettiin soittelemaan tutuille ja sen jälkeen vierailemaankin punkinpoistoreissulla kahdessakin eri paikassa. Ensimmäisessä ei saatu punkkia irti ja toisessa se oli ilmeisesti pujottautunut itsekseen pois. Nyt on sitten seurailtu tilannetta ja ihan hyvältä tuo jälkikin näyttää, vaikka ärtyikin aika pahasti.

Nyt on sitten ensimmäisen kerran koettu omakohtaisesti punkki omalla koiralla, aikaisemmin kun on tältä vältytty. Toivottavasti näitä ei enää kohdata. :)