Seuraavan asiapitoiseman tekstin kirjoittaminen viivästyi, mutta meillä on nyt tapahtunut jonkinverran sellaista, mistä kirjoittaa ihan kuulumisiakin (hyvä jo senkin takia, että blogi ei täysin hiljene). Perjantaina suuntasimme pidemmälle lenkille Eenokin metsään. Kahdestaan emme olisi ehkä viettäneet yhtä pitkää aikaa sellaisella innolla samoilemassa ja paiskomassa palloa milloin mihinkin suuntaan, mutta hyvässä seurassa aika kuluu ja kaikilla on rutkasti hauskempaa. Näimme pitkästä aikaa parasta ystävääni ja Kielo -shelttiä ja kuulumisia vaihdellessa ja käppäillessä oli varsin mukava viettää useampi tunti.
Matkan varrelta löytyi myös silta. Ei erityisen suuri, vain matalan ojan ylittävä. Pallon perässä kaksikko syöksyi sillan yli vaivattomasti ja empimättä, mutta takaisin tullessa meinasi paniikki iskeä. Kaipa luulivat raukkaparat sillan ilmestyneen siihen ihan tyhjästä. Yhteistyöllä, kylki kylkeä vasten ja toiseen turvautuen kaksikon kuitenkin onnistui ylittää tuo niin kovin vaarallinen este. (Kuva alempana.)
Kunkku on tässä taas kevään myötä päässyt olemaan enemmän vapaana. Talvella se toki sai kirmata jokusen kerran järvenjäällä ja syöksyä ylös-alas suurta lumikasaa luistelukentän vieressä (tietenkin pallon houkuttamana..). Nyt meille ovat kuitenkin auenneet jälleen metsä- ja peltotiet, vapaanaoloa ollaankin päästy treenailemaan ihan mukavasti taas. Kivasti se onkin palautunut herran mieleen ja kehitystä aikaisempaan on jo huomattavavissa, kun luoksetulokin tehoaa ainakin suurimman osan ajasta. Välillä toki huomaa huutelevansa kuuroille korville, mutta silloin tuo yleensä koheltaa jotain omaansa innosta puhkuen ja säheltäen.
Kun perjantai-iltapäivä siunattiin Kunkun kanssa ulkoilulle, sai se lauantaina jäädä veljieni kanssa kotiin. Minä hankin fonectalta varmistusajo-ohjeet mukaan ja pakkasin myös kameran kera 50mm:n ja lisäsalaman matkaan. Sen jälkeen suuntasimme äidin kanssa kohti Poria. Samaisen matkan toteutimme kahdesti n. kolme vuotta sitten heinäkuussa, kun kävimme katsomassa Kunkkua. Tällä kertaa matka sujui suuremmitta ongelmitta ja olimme paikalla jo varttia ennen sovittua yhtätoista.
Sisällä meitä odotti kaksi suloistakin suloisempaa möyrijää, viisiviikkoiset mittelspitzin alut. Kirjava poika ja oranssi tyttönen, joista jälkimmäinen muuttaa tänne Säkylään Kunkun "pikkusiskoksi" toukokuun alkupuolella, Saksan matkani jälkeen. Helatorstaihin mennessä täällä elelläänkin sitten jo hieman erilaista elämää.
Viralliselta nimeltään tyttö tulee olemaan Kastanjan Hermione ja kutsumanimeltään Heta. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti