Mitä tapahtui Juhannuksena?

Nyt kun Kunkun syntymäpäiväpostaus on viimein saatu julkaistuksi, voin hyvillä mielin kirjoittaa yleisistä kuulumisistamme (olen lykännyt näiden kirjoittamista, koska Kunkun postaus olisi saattanut niiden takia jäädä kokonaan julkaisematta). Koska nyt on tapahtunut paljon kaikenlaista, taidan suosiolla jakaa asioita erillisiin postauksiin. Ensimmäisenä saanen esitellä meidän jussimme. :)

Juhannuksena suuntasin veljieni ja Hetan kanssa isälle, kun äiti lähti ajelemaan Kunkun kanssa Tampereelle mummun luokse ja seuraavana päivänä eteenpäin siskonsa/tätini mökille. Kunkun ollessa toisaalla en juhannuskuvia herrasta saanut, mutta äidin kertoman mukaan reissu sujui oikein hyvin. Kunkku sai osallistua kaikkeen ja oma rauha ja huomio varmasti kelpasi, kun pikkutirppana ei ollut koko ajan kimpussa. Myös automatkat menivät odotettua paremmin.

Heta oli ensimmäistä kertaa vierailemassa isäni luona, mutta pidennetty viikonloppu sujui oikein hyvin. Torstai kului lähinnä hihnassa, kun Helmi-nöffi vaati aikansa hyväksyä pikkulikka. Perjantaina mittelinalku saikin sitten jo kirmailla pitkin pihaa (jossa se pysyikin oikein hienosti!) ja nauttia harvinaisesta herkusta  - vapaudesta. Illalla tyttö oli ihan naatti, kun vielä myöhään pelailtiin korttia, grillattiin, saunottiin ja paljuiltiin.

Välillä kävin Hetan kanssa talsimassa läheiseen metikköön vievää peltotietä, mutta tien sijaan tyttösen mielestä oli paljon kivempaa hyppiä ja pomppia korkeassa ruohossa pellolla.  Oli jotenkin niin ihanaa nähdä toisen kirmailevan sydämensä kyllyydestä ja nauttivan vapaudesta täysin rinnoin, että välillä huomasin hymyileväni typerää hymyä ja naurahtelevani Hetan menemisille.

Aika kului kivasti Hetan touhuja seuraillessa ja kameran kanssa heiluessa. Hetasta sai niin kivoja kuvia toisen puuhaillessa omiaan, että oikein harmitti Kunkun puuttuminen - olisi ollut mahtavaa saada myös jätkänpätkästä keskikesän vehreydessä kylpeviä kuvia... Aina ei saa kaikkea haluamaansa.

Alla olevan kuvan otin isäni kameralla (omassani ei ole näin laajaa putkea, joten koin parhaaksi lainata mokomaa). Rakastuin taivaaseen niin syvästi, että halusin ehdottomasti ikuistaa itseni Hetan kanssa sitä vasten, koivun vielä täydentäessä kuvaa. Rakastan mussukkaa ja tätä kuvaa katsoessa tulee sellainen olo, että ehkei se kesäkään niin paha asia ole (nimimerkillä talvellakin kuuma, kesä on tuskaa).

Muutoksia!

Viimein sain aikaiseksi tehdä meille uuden bannerin (joku on saattanut huomata, miten olen vekslannut tässä lähiaikoina ulkoasua oikein kunnolla) ja tämä nyt toivottavasti miellyttää silmää jonkin aikaa. Myös aikaisemman pelkän valkoisen pohjan tilalle tuli vähän väriä ja ainakin itse olen tyytyväinen - jos sitä jaksaisi taas aktivoitua kirjoittelun suhteen. 

Uuden ulkoasun lisäksi koirille ja itselleni on tulossa myös esittelyt, joihin pääsee sivupalkin kuvia napsauttamalla. Näistä esittelyistä kaksi ensimmäistä on jo valmistunut ja julkaistu, mutta sivujen ulkoasu ja tekstit tulevat mitä luultavimmin hioutumaan matkan varrella sopivammiksi, kunhan saan itse päätettyä, mitä niihin oikeasti haluan. 

Tällainen info tähän väliin, seuraava kunnon postaus onkin sitten jo työn alla! :)

Kunkku 3v

Nyt kun kaksi viikkoa kesätöitä on takana ja viimeinen vasta elokuun alussa, on aikaa istahtaa alas kirjoittamaan myös tätä lupailemaani Kunkun 3-vuotis-postausta. Ajattelin, että olisi mukava palailla ajassa hieman taaksepäin ja katsoa, mitä sitä on sitten matkan varrella ollutkaan ja mistä kaikki lähti liikkeelle. 

Ensinnäkin. Vanhempieni eron yhteydessä berninpaimenkoiramme Tessi jäi asumaan isän luokse, mikä oli kova pala koiraa jo kauan toivoneelle ja sen viimein saaneelle tytölle. Ikävä ei hellittänyt ja se, että koiraa näki aboutirallaa kerran kahdessa viikossa ei tuntunut siltä, että meillä/minulla olisi koira. Halusin koiran, jonka seurasta saisin nauttia joka päivä, joka ottaisi vastaan koulupäivän jälkeen ja pakottaisi pihalle. Sitkeän taivuttelun ja keskustelun jälkeen äiti myöntyi, mutta rodun täytyisi olla suhteellisen pienikokoinen.

Siitä alkoi uuden rodun miettiminen, koska berni ei taipunut pieniin rotuihin, vaikka kuinka tahdoin. Lopulta löysin saksanpystykorvat ja niiden joukosta kleinit ja mittelit. Äiti kallistui hyvin vahvasti pienemmän muunnokse puoleen ja sopivaa kasvattajaa ja pentuetta ryhdyttiin etsimään. Muistaakseni ennen koulun loppua Kastanjan kenneliin oli tarkoitus syntyä pentue, josta olimme varanneet nartun. Emä jäi kuitenkin tyhjäksi ja odotimme seuraavaa pentuetta, jälleen toiveissamme narttu. Vähän ennen pentueen syntymää rupesimme kuitenkin pohtimaan, olisiko sukupuolella tässä kohtaa niin kovin suurta merkitystä. Päädyimme siihen, että kumpikin sukupuoli kelpaisi. 

Erään koulupäivän aikana äiti sitten ilmoitti sähköpostista, jossa kerrottiin kahden reippaan pojan syntymisestä. Toisella oli värivirhe ja toinen oli koko musta. Me päädyimme tähän "sekundakappaleeseen", jonka ottoa ei ole tarvinnut katua, vaikka ongelmiakin on ollut ja tiettyjen asioiden kanssa on saatu taistella.

(c) Kastanjan kennel

Yllä oleva kuva on ensimmäinen yksityiskuva pojasta juuri silmien auettua. Joku päivä kaivelin tämän tiedostojen kätköistä ja voi että, kun poika on ollut pieni! 

Kunkku mutti meille yhdeksänvikkoisena naperona. Pitkältä tuntunut odotus palkittiin. Sen jälkeen kamera onkin saanut laulaa ja yhteisiä hetkiä on tullut talletettua melkoisen paljon. Harmittavasti kuitenkin huomaan, ettei pentuajoilta ihan mahdottoman suuria kuvamääriä ole - vaikka tuolloin tuntuikin, että niitä on hirveästi otettu.

Aluksi ajattelin, ettei kleinistä olisi rotuna voittamaa tai edes taistelemaan siitä todellisesta paikasta sydämestäni, vaikka yksilönä jokainen lemmikki on itselleni tärkeä. Kleinspitzissä on kuitenkin iso koira pienesä pakkauksessa ja sen myötä olinkin valmis muuttamaan päätöstäni seuraavan koirani rodusta - siitä tulisi joko kleini tai mitteli (ja mittelihän tänne tänä vuonna sitten muutti). Tietyllä tapaa voin olla kiitollinen siitä, että vanhempani erosivat, sillä muuten en olisi ehkä koskaan tutustunut tähän hienoon rotuun, joka kyllä varmistelee omaa paikkaansa sisimmässäni.

Kunkun ja Kielon ensikohtaaminen. En voi olla rakastamatta tätä kuvaa...

Kunkku painii veljeni pupupehmon Senior Lupan kanssa. Ja on myös varsin kiinnostunut muodista, kuten voi lehdestä huomata. ;)

Simmut! ♥

Iloinen oma itsensä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin onkin hyvä päättää tämä postaus. Kunkku makaa parhaillaan sylissäni (kuten usein koneella ollessani) ja nauttii neljännen vuotensa alkamisesta. 

17.5.2013 - 3V!

ONNEA VIELÄ RAKKAALLE RUPSU-POJALLE! ♥

Rokotukset ja kolmen kopla

Koska Kunkun 3v-postaukseen meneekin enemmän aikaa kuin ajattelin, tulee sitä ennen vielä ainakin nämä kuulumiset. Viime torstaina näin parasta ystävääni Paulaa ja hänen koiraana Kieloa (blogi). Ensitutustumiset tehtiin meillä (mikä ei ehkä ollut fiksua, parempi olisi ollut mennä suoraan pihalle) ja Heta pääsi oikein rooliinsa uhitellessaan isommalleen. Tyttö on osoittautunut melko epäluuloiseksi kaveriksi, joka vaatii aikaa, ennen kuin ryhtyy leikkimään vieraiden kanssa. Sen lämmettyä se sitten onkin iholla kiinni ja vaatii leikkimään, että...

Oma muistikorttini sanoi "heihei", joten pyysin Paulaa nappaamaan pokkarinsa mukaan. Sillä on tämän kerran kuvat siis napattu ja pienellä hienosäädöllä gimpin avulla näistä tuli mielestäni oikein kelpo kuvia. Siitäkin huolimatta, että pokkareita usein vähätellään. Viimeiseen kuvaan näin extrapaljon aikaa, mutta se onkin mielestäni onnistunut ja sen ajan/vaivan arvoinen.

Aivan ensimmäisenä suuntasimme kaukalolle, jonne tästä meiltä ei ole kuin ehkä 200-300 metriä. Siellä koirat saivat olla vapaana ja me istua auringon paahteessa viskomassa palloa. Tottakai auringon täytyy paahtaa kuumiten silloin, kun yritetään liikuttaa noita nappuloita ja kadota kun menään vilvoittelemaan rantaan.. No, saivatpa vähän juoksennella ennen uintituokiota, jonka jälkeen kiirehdittiinkin nopeasti meille siirtämään Paulalle muutamia aikaisempia kuvia (näillä main sadekin jo alkoi, mikä saattoi olla osasyy pikaiseen poistumiseen).

Yksi suosikkikuvistani on yllä oleva poseeraus, joka otettiin Kielosta ja Kunkusta rannan kivirykelmän päällä. Harmittavasti nuo isoimmat kivet ovat noin erillään, mutta kelpaahan se noinkin. 

Maanantaina kävimme Hetan kanssa eläinlääkärillä ottamassa ensimmäiset rokotukset. Tyttö oli toimenpiteen aikana varsin reipas, eikä vinkaissut kertaakaan. Ärsyttävintä taisi olla krovan juuressa piippaileva sirukone, joka ei sitten lopultakaan löytänyt neidin sirua mistään (koneen toiminta kyllä testattiin). Sovittiin siis eläinlääkärin kanssa, että katsotaan kuukauden päästä rokotukissa uudelleen ja jos ei löydy, laitetaan sitten uusi. Todennäköisesti se on poissa, koska esimerkiksi Kunkulta löydän vieläkin varsin hyvin sirun ja Hetan siru ei kyllä ole käteen tuntunut.

Tältä erää se on "heippahei"! :)

Hei nyt me juhlitaan!

Kunkku  täytti viime perjantaina 3 vuotta (Kunkku 3v-postaus tulossa vielä myöhemmin, se työstön alla) ja senkin kunniaksi käytiin juoksemassa kaukalossa ja myös kokeilemassa kahlaamista rannassa. Iloiseksi yllätyksesi Kunkku tuli jo varsin reippaasti veteen omasta tahdostaan, kun nameja vielä sai palkaksi. Mikään vesipeto tuo ei ole ollut koskaan, enkä sitä odotakaan, mutta tänä kesänä tuskin tarvitsee kauheasti tapella veteen menosta - se on kyllä mukava, sillä viilennyt on ollut toivottavaa edellisinäkin kesinä.

Myös Heta kävi kokeilemassa kahlaamista ja naksuttelusta toki seurasi aina palkkaa. Vatsakarvat saatiin kasteltua, mutta sen jälkeen Kunkun kahluuta oli mukava seurata turvassa rannalla omia jalkoja kuivatellen. Ahkeralla harjoittelulla kuitenkin uskoisin tytönkin tottuvan veteen, koska suuria pelkoja tuo ei osoitellut. Edetään rauhallisesti, kyllä se siitä sitten. Nyt vesi oli sen verran viileääkin, etten yhtään ihmettele, ettei pieni kauaa halunnut vedessä seisoskella.

Viime sunnuntaina kävin isän kanssa katselemassa näyttelymenoa Mynämäen kr:ssä ja siellä otettuja kuvia olen yrittänyt koota tänne. Kuvia on vielä muokkaamattakin ja niitä yritän lisäillä parhaani mukaan. Kyseisestä näyttelystä tuli myös hankittua oranssihtava nahkahihna ja näyttelyhihna Hetalle, muuten mitään järkevää ostettavaa ei oikein ollutkaan. Kivaa kuitenkin oli ja nyt on löydetty jonkinlainen kipinä myös siihen, että näyttelyjuttuja harjoitellaan lapsen kanssa.

Seisomista ollaan nyt alettu treenailla niin, että ensin tehtiin malttiharjoituksia: Nami nyrkissä ja kun jättää rauhaan ja ottaa kontaktia, käsi aukeaa. Lisäksi ollaan edetty siihen, että välillä tuo osaa olla jo niin, että käsi on auki ja namia ei edes yritetä - naksautuksesta namin saa sitten ottaa. Ihan mukavasti lähtenyt käyntiin ja ekoja hölmöjä yrityksiäni ennen malttiharjoituksia ei voi kuin katsoa nauraen, kun vertaa näihin neljä jalkaa lähes joka kuvassa maassa -kuviin. On se vaan jotenkin niin näppärän oloinen pakkaus.

Äidin kanssa oli puhetta, että voitaisiin ottaa tavoitteeksi päästä Sastamalan pentunäyttelyyn 17. elokuuta, kun tyttö on silloin 5kk 3vk ja pääsee näin osallistumaan pienempiin. Mitään suuria odotuksia ei vielä ole ja itse koitos tulee olemaan ensimmäinen myös itselleni, joten ihan kokeilumielessä lähdetään liikkeelle hakemaan kokemusta ja katsotaan sitten, mihin rahkeet riittää. Ei sitä niin  vakavasti kannata ottaa. ;)

Suunnilleen tältä seisonta näyttää siis tällä hetkellä. Ja koska itselläni ei ole kokemusta, neuvot ja muut ovat ehdottomasti tärkeitä. Niitä siis saa antaa, kunhan ei meitä ihan maahan lyttäisi. Aloittelijoita tässä kuitenkin ollaan. :)

Kamera ei ole nyt päässyt kauheasti laulamaan, koska koeviikko. Tässä siis syy siihen, miksi kuvina nyt vain nuo Hetan seisontakuvat. Tarkoitus on kuitenkin kaivaa esille taas inspiraatio kuvaamiseen. Viimeistään sitten kesäloman alkaessa, mutta toivottavasti jo huomenna.

Jahtausleikkejä ja tapaus punkki

Perjantaina tosiaankin suuntasimme jääkiekkokaukalolle, joka näin jäiden sulettua vapautuu yleisempään käyttöön ja soveltuu näin ollen myös meille turvalliseksi juoksupaikaksi. Aivan aluksi Kunkku odotteli pitkään, että etkös varmasti heitä palloa, mutta lopulta kaksikko innostui juoksemaan oikein kunnolla. Välillä pysähdyttiin hetkeksi huokaisemaan tai opettelemaan kaivuuhommia (Kunkku asiallisesti makasi vieressä seuraamassa pikkusiskon touhuja ja näytti välillä mallia) ja sitten oltiin taas valmiita pinkomaan peräkkäin pitkin kenttää.

Kirmauksen tuoksinassa onnistuin jopa saamaan muutaman kivan otoksen, joissa meno ja meininki välittyvät edes jollakin tasolla myös niille, jotka eivät paikalla olleet leikkiä seuraamassa. Mukava kyllä huomata, miten paljon Hetasta on jo nyt seuraa Kunkulle. Tänään aamullakin jouduin kantamaan herraa alkumatkan aamulenkillä, kun ei poika muuten uskonut, että nyt oikeasti mennään ilman pikkusiskoa..

Lauantaina suunasimme Pirkkalaan tutustumaan Tepa -labradorinnoutajaa, jonka Kunkku on jo aiemminkin nähnyt. Herra ei toiseen juuri huomiota kiinnittänyt vaan keskittyi pinkomaan ympäri pihaa ja merkkailemaan kaikki löytämänsä puut ja risut. Hetan mielestä iso koira oli pelottava jättiläinen, mutta siitä huolimatta sen verran kiinnostava, että lähelle oli salavihkaa ujuttauduttava silloin tällöin. Myös vesikupille juomaan uskaltautuminen vaati sisukkuutta.

Automatka sujui kuitenkin varsin hyvin ja melkein koko matkan Heta nukkui pehmoisessa kopassaan, jonka se on ottanut omaksi paikakseen oikein hyvin - yötkin kuluvat pääasiassa sinne käpertyneenä. Ongelmia ei siis matkustelussa ole toisin kuin Kunkun kanssa, joka vaatii pidemmän ajan ennen kuin kykenee rauhoittumaan aloilleen. Senkin matkustelu on jo edistynyt ja nyt yritetäänkin kovasti pyrkiä siihen, ettei poika enää matkaisi automatkoja sylissä vaan omalla penkillään tai tulevaisuudessa mahdollisesti jopa takana, mikäli Hetakin sinne siirretään.

Sunnuntain äitienpäivän aamuna löysin Hetaa silitellessäni ikävän löydön neidin toisesta kainalosta. Paniikki meinasi iskeä päälle kun itse olen sen verran fobinen erinäisiä eliöitä kohtaan, mutta pienen tutkiskelun jälkeen kyettiin kuitenkin toteamaan, että punkkihan se nyt on. Omin voimin ei vierailijaa saatu irrotettua, joten lähdettiin soittelemaan tutuille ja sen jälkeen vierailemaankin punkinpoistoreissulla kahdessakin eri paikassa. Ensimmäisessä ei saatu punkkia irti ja toisessa se oli ilmeisesti pujottautunut itsekseen pois. Nyt on sitten seurailtu tilannetta ja ihan hyvältä tuo jälkikin näyttää, vaikka ärtyikin aika pahasti.

Nyt on sitten ensimmäisen kerran koettu omakohtaisesti punkki omalla koiralla, aikaisemmin kun on tältä vältytty. Toivottavasti näitä ei enää kohdata. :)

Naskalihampaita ja rakkautta

Saksan matka sujui hyvin ja kamera oli sen aikana ahkerassa käytössä. Kuvia kertyi muistikortille n. 700 ja niiden muokkausta en ole vielä edes aloittanut. Ehkäpä jossain kohtaa herättelen inspiraatiota, että saan kuvat jakoonkin matkaseuralaisille. Tällä hetkellä ajatukset ovat kuitenkin jo tiukasti muualla, sillä maanantain kotiutumisen ja tiistain koulupäivän jälkeen suuntasin äidin kanssa Poriin hakemaan tänään 9 viikkoa täyttävää nappulaa kotiin. 

Matka sujui hyvin ja pysähdyksenkin aikana tyttö vain tassutteli reippaasti ympäriinsä ja katseli alempana ohi vilistävien rekkojen ja autojen menoa sen kummemmin reagoimatta. Kotona se oli iloisesti tutkimassa paikkoja, leikkimässä ja ensimmäinen yökin sujui vallan mainiosti. Heräsin puoli kahden maissa levottomuuteen ja käväisin pissattamassa pennun, minkä jälkeen heräsin seuraavan kerran viiden jäljestä. Muina öinä ei olekaan tarvinnut ennen kuutta herätä ja yön aikanakaan tyttö ei ole hätiään sisälle tehnyt. Koulupäiväni aikana on muutamat tarpeet tehty paperille, mutta muuten ne tehdään jo pihalle. 

Täytyy sanoa, että Heta on kyllä melkoinen tapaus. Tyttö on todella rohkea ja heti ensimmäisenä iltana se oli kovasti leikkimässä Kunkun kanssa, vaikka herra ei vielä näyttänyt kovinkaan suurta vihreää valoa rääpäleelle. Poika on kuitenkin ottanut Hetan oikein mainiosti vastaan ja tänään nähtiin jo ensimmäiset kunnon leikit, toivottavasti sama meininki jatkuu illemmalla, kun suunnataan aidatulle alueelle peuhaamaan. 

Alkuun varsin kiltti ja hiljainen tyttö on tänään jo ilmoitellut itsestään kimakalla äänellä ja epämääräisellä urinalla ja myös naskalihampaat ovat tulleet tutuiksi kaikille kaksijalkaisille. Kiltin ja hiljaisen tyttösen sisältä alkaa kuoriutua melkoinen riiviö ja energiaa riittää kyllä vaikka muille jakaa - siitäkin huolimatta, että tyttö nukkuu huomattavasti enemmän ja useammin kuin Kunkku pienenä.

Postaus on tällä kertaa varsin täynnä Hetaa, mutta ensi kerralla luvassa enemmän kuulumisia kumankin suunnalta. Yllä olevat kuvat ovat parhaan ystäväni kuvaamia, kun oma kyky ei riitä olemaan samaan aikaan kameran edessä ja takana. Loppuun vielä yksi kuva, jonka myötä tervehdys kaikille! Täällä jatketaan kasvua ja elämän koulua ja huomenna suunnataan Tampereen suuntaan. :)