Aurinkoisen päivän palloleikit

Ruudun takana näpyttelevän kaksijalkaisen Berliininmatka lähestyy hurjaa vauhtia ja jännitys alkaa jo kohota. Itselleni tällainen matkailu ei tosiaankaan ole tuttua tai rutiininomaista vaan itse asiassa hyvin kaukana siitä. Olen käynyt viimeksi Tallinnassa useampi vuosi sitten ja sitä ennen piipahtamassa Ruotsissa ja Tanskassa. Lentänyt olen n. vuoden ikäisenä. Kyseistä reissua on kuitenkin odotettu huimasti ja silmissä kiiluvat jo "spagettiaissit". Saa nähdä, uskaltaako sitä loppuen lopuksi käyttää tuota saksankieltä..

Mutta nyt takaisin tähän päivään. Ilma on ollut oikein keväinen ja auringoon paisteessa pelailimme Kunkun kanssa myös jalkapallolla. Pihalla vapaanaolo sujui mallikkaasti ja luoksetulokin toimi kiitettävästi. Risa, punainen jalkapallo oli ehdottomasti suosikki, vaikka tarjolla oli myös ehjempi vaihtoehto. Parempi ehkä näin kaikkien kannalta, eipähän tarvitse ehjää paloa piilottaa minnekään. :)

Kevät on tuonut mukanaan paitsi värit maailmaan myös uudenlaisen innon kuvailla enemmän. Ainaisten valkoisten kuvien jälkeen tuntuu ihmeelliseltä päästä näkemään värien loistetta otoksissa. Kesää ja kukkasia odotellessa... 

Ps. Viimeinen kuva toimi mielestäni ehdottomasti mustavakoisena ja sen kanssa tuli vähän leikittyäkin. On se vaan niin höppänä ilmeilijäpoika. ;)

Ruokapulinaa

Olen tässä jo pidemmän aikaa miettinyt, että Kunkun ruoan voisi muuttaa johonkin toiseen. Alkuun meillä syötiin varsin pitkään Royal Caninin nappulaa, mutta se vaihtui hetkeksi Bento Kronenin ruokaan. En ole tuosta sen kummemmin innostunut, joten muita merkkejä on yhä tutkittu "sillä silmällä". Jotain kautta sitten silmään osui merkki Canagan, joka vaikutti varsin hyvältä. Pienen pohtimisen jälkeen tilasin äidin kanssa 2 kg pussin lohinappulaa, joka tänään haettiin Matkahuollolta. Kunkun ensireaktio oli ainakin varsin positiivinen ja kipon tyhjennyttyä ruokaa vaadittiin jopa lisää melkoisella vimmalla. Hetalle tullaan alkuun syöttämään kasvattajan mukaan antamaa pentusapuskaa ja kasvaessa sitten siirrytään tähän samaan.

En ole aikaisemmin puhunut meidän ruokailujutuista mitään, joten ajattelin nyt korjata tilanteen. Mitään kovin hienoa syömistä meillä ei harrasteta, mutta ei mussuteta pelkkää nappulaakaan. Nappulan joukkoon tungetaan vaihtelevasti lihaseoksia, raejuustoa, öljyä, kananmunaa (kypsä/raaka), jauhelihaa, lohta ymv. mitä pakkaseen ja kaappiin on varattu. Nyt olen lukenut jonkin verran myös raakaruokinnasta, jota kokeilisin varsin mielelläni. Tällä hetkellä tietoa ja mahdollisuutta ei ole täysin siirtyä noidattamaan tätä ruokavaliota, joten meillä on meneillään jonkinasteinen sekaruokinta.

Tässä viimeaikoina olen alkanut totuttaa Kunkkua raakojen luiden syömiseen ja pakkasesta löytyy naudan rustoluita mukava määrä. Oli varmasti hieno näky, kun heiluin vasaran kanssa ja pilkoin liian isoja paloja pienemmälle koiralle sopivampaan kokoon.. Joka tapauksessa nämä tuntuvat jo parin kerran jälkeen maistuvan. Meidän lähelle on mahdollista tilata Vauhti-Raksulta pakasteita, mutta toimitus on huonosti. Näin ollen odottelemme loman alkua, jotta pääsemme myös noutamaan sen, mitä haluamme. Suunnitelmissa on mm. Broiskun siipien/kaulojen hankinta..

Tällaista tällä erää.

Metsälenkki ystävän kanssa ja pikkuisia kääröjä

Seuraavan asiapitoiseman tekstin kirjoittaminen viivästyi, mutta meillä on nyt tapahtunut jonkinverran sellaista, mistä kirjoittaa ihan kuulumisiakin (hyvä jo senkin takia, että blogi ei täysin hiljene). Perjantaina suuntasimme pidemmälle lenkille Eenokin metsään. Kahdestaan emme olisi ehkä viettäneet yhtä pitkää aikaa sellaisella innolla samoilemassa ja paiskomassa palloa milloin mihinkin suuntaan, mutta hyvässä seurassa aika kuluu ja kaikilla on rutkasti hauskempaa. Näimme pitkästä aikaa parasta ystävääni ja Kielo -shelttiä ja kuulumisia vaihdellessa ja käppäillessä oli varsin mukava viettää useampi tunti.

Matkan varrelta löytyi myös silta. Ei erityisen suuri, vain matalan ojan ylittävä. Pallon perässä kaksikko syöksyi sillan yli vaivattomasti ja empimättä, mutta takaisin tullessa meinasi paniikki iskeä. Kaipa luulivat raukkaparat sillan ilmestyneen siihen ihan tyhjästä. Yhteistyöllä, kylki kylkeä vasten ja toiseen turvautuen kaksikon kuitenkin onnistui ylittää tuo niin kovin vaarallinen este. (Kuva alempana.)

Kunkku on tässä taas kevään myötä päässyt olemaan enemmän vapaana. Talvella se toki sai kirmata jokusen kerran järvenjäällä ja syöksyä ylös-alas suurta lumikasaa luistelukentän vieressä (tietenkin pallon houkuttamana..). Nyt meille ovat kuitenkin auenneet jälleen metsä- ja peltotiet, vapaanaoloa ollaankin päästy treenailemaan ihan mukavasti taas. Kivasti se onkin palautunut herran mieleen ja kehitystä aikaisempaan on jo huomattavavissa, kun luoksetulokin tehoaa ainakin suurimman osan ajasta. Välillä toki huomaa huutelevansa kuuroille korville, mutta silloin tuo yleensä koheltaa jotain omaansa innosta puhkuen ja säheltäen.

Kun perjantai-iltapäivä siunattiin Kunkun kanssa ulkoilulle, sai se lauantaina jäädä veljieni kanssa kotiin. Minä hankin fonectalta varmistusajo-ohjeet mukaan ja pakkasin myös kameran kera 50mm:n ja lisäsalaman matkaan. Sen jälkeen suuntasimme äidin kanssa kohti Poria. Samaisen matkan toteutimme kahdesti n. kolme vuotta sitten heinäkuussa, kun kävimme katsomassa Kunkkua. Tällä kertaa matka sujui suuremmitta ongelmitta ja olimme paikalla jo varttia ennen sovittua yhtätoista.

Sisällä meitä odotti kaksi suloistakin suloisempaa möyrijää, viisiviikkoiset mittelspitzin alut. Kirjava poika ja oranssi tyttönen, joista jälkimmäinen muuttaa tänne Säkylään Kunkun "pikkusiskoksi" toukokuun alkupuolella, Saksan matkani jälkeen. Helatorstaihin mennessä täällä elelläänkin sitten jo hieman erilaista elämää. 

Viralliselta nimeltään tyttö tulee olemaan Kastanjan Hermione ja kutsumanimeltään Heta. :)

Maaliskuun loppuja

Tällä kertaa postaus on varsin kuvapainoitteinen. Maaliskuu on vierähtänyt syntymäpäiviä vietellen ja koulujuttuja hoitaen ja myös taitoluistelun kevätnäytösharjoitukset kuluttavat aikaa normaalia enemmän. Mutta jotta meidän ei ajatella ihan kupsahtaneen, päätin laitella eilen napsimiani testikuvia näkyville. Kotiutin tosiaan koulukaveriltani hyvin vähän käytetyn canonin 70-200 mm f/4L:n ja on kyllä varsin kätevä kapine tätä meidän poikaa kuvaillessa.. Tuo huitelee sen verran kaukana aina välillä, että kunnon juoksukuvia ei ole aikaisemmin tullut juuri otettua. Harjoitusta vielä kaipaillaan, mutta kyllä se tästä lähtee.. Painoa löytyy kyllä selvästi kun vertaa tuohon mun muoviseen, mutta varsin rakkaaseen ja toimivaan 50 1.8 -linssiin.

Tältä erää meillä ei ole suurempia sanottavia. Tulossa on toivottavasti melko pian postaus rotuvalinnoista ja tulevaisuuden koirallisen/koirattoman elämän pohdintaa. ;)

Elämä ilman koiraa ja sen kanssa

Useammassa koirablogissa on nyt lähiaikoina käsitelty aihetta "mitä elämäsi olisi ilman koiraa". Idea aiheeseen on lähtöisin eräältä foorumilta, jota tutkaillessani innostuin itsekin pohtimaan asiaa. Ensinnäkin täytyy sanoa, että asian lähestyminen ei ole helpoin tehtävä, kun on tottunut koiralliseen arkeen sen tuomine rutiineineen. Yritän kuitenkin lähestyä asiaa monelta kantilta omien kykyjeni rajoissa. Koirattoman osuuden lomassa tarkoitus on käsitellä  myös aihetta "koiran omistaminen käytännössä". Pahoittelen näin alkuvaiheessa kuvatonta viestiä.

Meille ensimmäinen koira, berninpaimenkoiranarttu Tessi, muutti kesällä 2007. Se on koira, jonka ottamista pohdittiin ja suunniteltiin kauan ja jonka ottamista edelsi usean vuoden maanittelu, yritys vaihtaa suosikkirotua pienempään ja lopulta sopivan pentueen etsiminen ja jännitys siitä, päätyisikö kasvattaja antamaan pennun meille. Voi sitä onnen määrää, kun tieto varmistui ja sai hihkuttaaan, että meille tulee koira!

Tessi on antanut mulle ihan hirveän paljon. Se on näyttänyt, millainen tosiystävän kuuluu olla ja opettanut ihan älyttömästi vastuuta. Tiedän, että jossain vaiheessa lenkille lähtö tuotti tuskaa sen alkuinnostuksen laannuttua, mutta nykyään kahden bernitytön kanssa kävely kamera kourassa peltoteillä ja metsissä on tapa rentoutua, antaa ajatusten järjestyä ja nauttia. Olisin vielä onnellisempi, jos näkisin Tessin joka päivä koulun jälkeen ja voisin illalla käpertyä sen viereen nukkumaan, kuten Kunkun nyt, mutta valitettavasti asiat muuttuvat, vanhemmat eroavat ja samalla sitä huomaa, että koira asuukin suurimman osan ajasta muualla.

Tavallaan täältä löytyy siis kokemusta myös siitä, mitä elämäni olisi ilman koiraa. Ennen Kunkun tuloa meille sain nimittäin itkeä monet katkerat kyyneleet ja maanitella jälleen, tällä kertaa vain äitiä. Koiran ottoa pohdittiin pitkään ja välissä "koiran korvaajaksi" yritettiin myös hamsteria. Tofu oli ihana pieni nappisilmä, mutta jyrsijä ei kuitenkaan paikannut tyhjiötä, joka huusi erilaista nelijalkaista täyttäjäkseen. Jo ennen Tofun poismenoa taloon asteli "kompromissikoira" Kunkku (kompromissi siksi, että jouduin siirtämään unelmat seuraavasta bernistä eteenpäin ja miettimään pienempiä rotuvaihtoehtoja). 

Mutta jotta ajatukseni (ja tekstini) ei lähde aivan ulos raiteiltaan palataanpa suosiolla takaisin siihen, mitä tämän postauksen oli tarkoitus käsitellä. Eli eli. Tessi oli jo alkuun tuonut jonkinlaiset rutiinit elämään ja kun koiraa ei enää ollutkaan pakko lähteä viemään lenkille ja puuhata sen kanssa, huomasin istuvani yhä enemmän tietokoneella. Saatoin oikeasti istua huolestuttavan kauan ruudun ääressä näpyttelemässä ja pelaamassa. Uskonkin vahvasti, että mikäli Kunkkua ei olisi otettu, olisin jymähtänyt hartiat lysyssä lojuvaksi nörtiksi koneen ääreen. 

En usko, että lähtisin vapaaehtoisesti kävelemään ilman koiraa - yksin se on tavattoman tylsääkin - enkä koskaan ole ollut mitään bilettäjä- tai kylilläroikkuja -tyyppiä. Lojuisin siis todennäköisesti neljän seinän sisällä, söisin jatkuvasti, leipoisin yhä enemmän herkkuja ja mässäisin jo pelkästään suruuni siitä, ettei sitä nelijalkaista kaveria olisi. Olen yksinkertaisesti sitä tyyppiä, joka tarvitsee koiran tueksi, turvaksi, ystäväksi, lohduttajaksi ja opettajaksi - ja ehdottomasti kannustajaksi mm. liikkumisen suhteen. Tämän vuoden hiihtämisetkin olisivat varmasti jääneet hiihtämättä ilman koiraa.

Olisihan sitä toki enemmän aikaa, jos koira ei sitä söisi - mutta mitä hyötyä siitä sitten olisi? Koira pakottaa luomaan rutiinit ja liikkumaan, haukkaamaan happea ulkona ja oikeasti pitämään sen kunnon jonkinlaisena. Silloin ei vain voi lysähtää paikalleen ja ajatella, että kyllä mä sitten huomenna.. Liikkuminen ja ulkoilu auttaa sitä paitsi myös opiskelussa, kun pää saa kunnolla tuulettua ja ajatukset siirtyä muualle. Ainakin tämä tyttö tarvitsee sitä.

Koiranpito vaatii ajan lisäksi rahaa, rahaa ja rahaa. Ei ole halpaa tarjota koiralle monipuolista ja hyvää ravintoa, vakuutuksia, rokotuksia ja eläinlääkärikäyntejä noin yleensä. Se kaikki maksaa kuitenkin itsensä takaisin, sillä koirasta saa mitä mahtavimman kumppanin. Mitä sitä ei ystävän eteen tekisi. Voin kuitenkin sanoa, että mikäli rahaa ei menisi niin paljon koiraan (tällä hetkellä äiti tosin maksaa suurimman osan) uskaltaisin varmasti käyttää huomattavasti enemmän valokuvausharrastukseeni.

Ilman koiraa matkustelu ja muu on myös yksinkertaisempaa, mutta pienillä järjestelyillä ja kompromisseilla elämästä selvitään. Enkä koe koiran takia menettäneeni kovinkaan paljon. Ostoksille ei aina voi lähteä noin vain jos ollaan reissussa koiran kanssa, mutta se on tiedetty jo ennen koiran ottoa ja huomioitu etukäteen.

Tällä hetkellä elämä koiran kanssa sujuu hyvin ja tilaa löytyy myös toiselle nelijalkaiselle, mikäli sellainen talouteen saadaan. ;)

Juokse juokse rakas lapsi

Maanantaina olin koulussa neljään asti, minkä jälkeen ajattelin olevani täysin puhki. Jotenkin sitä silti raahautui lenkille koiran kanssa mukavaan iltaan. Suunnitelmissa oli taas hiihtää läheiseen saareen, mutta suunnitelmat voivat muuttua - niin kävi tällä kertaa. Kunkku ei ollut kovinkaan innokas juoksemaan eteenpäin vaan tassutteli alun jälkeen takanani. Veljeni jätettyä omat sukseni ja sauvani kouluun, jouduin myös käyttämään niin pitkiä sauvoja, että olin niillä vähällä osua takana kulkevaan koiraan tämän tästä. 

Pysähdyimme Kunkun kanssa hetkeksi ottamaan kuvia, minkä jälkeen matkaa oli tarkoitus jatkaa. Kun kuvia oli jonkun aikaa räpsitty ja Kunkku oli katsellut ohitse kauempana kulkevia ihmisiä, huomasin melkoisen sumun nousevan. Siinä sumussa en kokenut järkeväksi lähteä kauemmas rannasta vaan suunta käännettiin kohti rantaa ja kotia. 

Loppumatka kiidettiin melkoisella vauhdilla ja huurteen peittämä koirakin taisi jo kaivata kotiin, minkä kiskomisesta ja hurjasta pinkomisesta saattoi päätellä. 

 Eilen kävimme pitkästä aikaa ihan tavallisella kävelylenkillä näiden uudempien kokeilujen sijaan. Kunkku tuntui nauttivan välillä hiljaisemmasta vauhdista, kun muutamana päivänä on tullut paineltua ihan kunnolla. Ja tänään lenkki oli huomattavasti pienempi, mikä korjaantuupi huomenna pidemmällä lenkillä - mikäli suinkin ehdin koulureissulta Tampereelta suht' hyvissä ajoissa takaisin (tai saan jonkun muun viemään Kunkun kävelylle).

Tuleva Saksan matkani lähestyy ja taas kuvailun lisääntyessä olen innostunut pohtimaan uudemman kerran laajemman putken hankkimista kameraani. Olen kovasti katsellut uudehkoa Sigman 35 mm:stä, mutta lähemmäs kesääkin on sen verran menoja, että täytyy nyt miettiä vielä. Ei tuokaan mikään halpa kapistus ole, mutta olisi kyllä varmasti hintansa väärtti..

Hiihtolenkki järvellä

Eilisen kotiutumisen jälkeen vedin hiihtokamppeet päälleni, vaihdoin nahkaisen hihnan fleksiin ja suuntasin kera Kunkun ja suksien tuon pienen alamäen verran rantaan. Tähtäimessä meillä oli n. kahden kilometrin päässä oleva Iissalon saari, jonne latua pitkin pääsi oikeinkin hyvin. Menomatkan Kunkku kulki perässäni hieman kummissaan suksista ja huitovista sauvoista. Lähempänä saarta nuotion ja makkaran tuoksu taisi tunkea houkuttelevana herran sieraimiin, sillä pian se jo juoksi edelläni täyttä häkää, kiskoi hulluna ja toivoi kai pääsevänsä osaksi herkuttelua. Meillä ei kuitenkaan ollut makkaroita mukana, eikä liiemmin ylimääräistä aikaakaan . 

Lenkin jälkeen ehdin ladata parit kuvat koneelle silmällä pitäen sitä, että saatan nyt näpytellä blogitekstin Ipodilla. Hitaampaahan tällä on kirjoittaa, mutta koko teksti jää helposti kirjoittamatta, jos ei tartu heti toimeksi.

Koulu jatkuu taas ensi viikolla, mikä tarkoittaa arjen aikataulujen palaamista. Toivon kuitenkin, että päivien pidentyessä ehdin Kunkun kanssa lähteä uudemmin hiihtoretkelle tai vähintäänkin kävelemään jäälle aurattua kävelytietä. 

Tässä nyt vietellään viikonloppu hieman eri tahoilla, kun Kunkku jäi äidin kanssa löhöämään ja me olemme nyt isällä. :)